Aktivistinäytelmä 3
Aktivistinäytelmä 3
KokoTeatterin syksyn päätuotanto Aktivistinäytelmä 3 on Helena Kallion uusi näytelmä ja eri aikojen aktivisteista kertovan teostrilogian itsenäinen päätösosa. Aktivistinäytelmä 3 peilaa oman aikamme kysymyksiä 1960-luvun kansalaisoikeus-, nais- ja ympäristöliikkeen maailmaa muuttaneilta aktivisteilta perimiimme ideoihin.
Mitä jäi käteen ja mikä nyt eteen?
Käsikirjoittaja-ohjaaja Helena Kallion kynästä lähtevä teksti on rytmistä ja fyysistä. Tarina kulkee edelläkävijöiden kohtaloista tekijöidensä aikalaiskokemuksiin ja lähihistorian tapahtumiin, Ruotsin ulkoministeri Anna Lindhin murhasta Äiti Maan murheisiin ja tämän päivän toivon ja muutoksen musiikkiin.
Lavalla nähdään Tukholman Dramatenissa aikaisemmin esiintynyt Tuuli Heinonen, musiikista vastaava ja muun muassa Elifantree -yhtyeessä vaikuttava Anni Elif Egecioglu sekä KokoTeatterin Anna Veijalainen.
KokoTeatterissa nähdyn trilogian aiemmat osat ovat Lipusta revitty tähti (2009) ja Tanssiva Agitaattori (2018).
"Kelatkaa, miten Mamie Tillistä tuli aktivisti...
Hei mitä tämä Ulrike oikeen kirjotteli ennen kuin hän radikalisoitui?
Mikä sen aikaansa edellä hyönteismyrkkyjä vastustavan naisen siis sen meribiologin nimi olikaan?
Entä sinä? Miten sinä löysit oman äänesi?"
Työryhmä
Käsikirjoitus ja ohjaus: Helena Kallio
Rooleissa: Anni Elif Egecioglu, Tuuli Heinonen, Anna Veijalainen
Musiikki: Anni Elif Egecioglu
Valosuunnittelu: June Horton-White
Pukusuunnittelu: Virve Karoliina Balk
Koreografia: Anna Veijalainen
Valokuvaus: Heidi Bergström, Sini Salo
Graafinen suunnittelu: Heidi Bergström
Aktivistinäytelmä 3 on Helena Kallion ja KokoTeatterin aktivistinäytelmätrilogian kolmas teos. Aikaisemmat näytelmät ovat olleet Lipusta revitty tähti (kirjoittajina Helena Kallio, Heikki Kujanpää, Jussi Nikkilä ja Anna Veijalainen) sekä Tanssiva agitaattori (Helena Kallio).
Paikat ovat numeroimattomia istumapaikkoja.
Ovet avataan tuntia ennen esitystä.
Alennuksiin oikeuttavat kortit tarkistetaan ovella.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































