Jaakko Löytty - Levynjulkaisukonsertti

Hinta: Livestream alk. 15 € / Live alk. 22 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Suomalaisen gospel-musiikin konkari Jaakko Löytty julkaisi kesällä 2020 uuden Blues taivaan portilla –albumin (Eclipse). Syksyllä 2020 oli tarkoitus tehdä levynjulkaisukiertue kirkkoihin kautta maan, mutta koronan myötä kiertue peruttiin. Löytty ja yhtye tekevät kuitenkin Jyväskylän Kaupunginkirkossa 23.10.2020 livestream -konsertin kaikille nähtäväksi sekä lisäksi kirkkoon saa ottaa rajoitusten mukaan sata henkilöä konserttiin mukaan.

Konsertissa kuullaan uuden materiaalin lisäksi myös Löytyn tunnetuimpia lauluja vuosien varrelta sekä muutamia Siionin virsiä. Illassa esiintyy myös muutamalla omalla laululla Löytyn bändissäkin soittava Jarkka Rissanen, joka on arvostettu suomalainen kitaristi ja laulaja. Rissanen on soittanut mm. Pepe Ahlqvistin ja Eero Raittisen yhtyeissä ja tehnyt omaa uraa julkaisemalla muutaman instrumentaalilevyn sekä yhteisiä äänitteitä Dave Forestfieldin kanssa.

Albumilla kuullaan Löytyn uusia kappaleita, uusia versioita joistakin hänen vanhoista lauluista, muutamia covereita sekä parista Siionin virrestä ennen kuulemattomat sovitukset. Albumin tuottavat Jarkka Rissanen, Dave Forestfield ja Jaakko Löytty.

— Mainos —
— Sisältö jatkuu —


Löytty kommentoi uutta levyä:
– Levyn alaotsake on ”Pettuleipägospelia näillä viimeisillä kaskimailla”. Albumilla kuullaan tummia sävyjä, mutta hyvällä, toivorikkaalla asenteella. Olen nuoresta pitäen kuunnellut blues-musiikkia, mutta nyt vasta vanhempana rohkenin tehdä sitä levyllisen. Siinä soi suomalaisen vanhenevan miehen sydänääni, ei ainoastaan Amerikan mustien tunnot. Siinä pohditaan elämän rajallisuutta ja omaa olemista, sekä kanssakulkemista lähimmäisten rinnalla. Myös vastuu yhteisestä maailmasta motivoi meitä musisoimaan. Yhdessä soittamisen ilo kuuluu levyltä ja konsertissa myös.

Lauluntekijä-laulaja Jaakko Löytty on jättänyt syvän jäljen suomalaisten sieluihin nuoren seurakunnan musiikkikulttuurin tienraivaajana. Lastenleireiltä rippikouluihin ja kastejuhlista hautajaisiin ovat soineet Löytyn teokset, joista lukuisat ovat muodostuneet klassikoiksi. Kolmisenkymmentä albumia julkaisseen Löytyn tunnetuimpia yhteislauluja ja virsiä ovat Kahden maan kansalainen, Siunaa koko maailmaa ja Pidä minusta kiinni. Hän on ollut perheineen Senegalissa lähetystyössä ja on osallistunut Siionin virsien uudistustyöhön ja työskennellyt Herättäjä-Yhdistyksessä matkaveisaajana.

Lokakuun konsertissa Jaakko Löytyn kanssa esiintyvät Jarkka Rissanen (kitara ja laulu), Sanna Natunen (viulu, mandoliini ja taustalaulu), Mikko Löytty (basso ja taustalaulu) sekä Seppo Rauteva (rummut ja lyömäsoittimet).

Konsertin tuottaa Herättäjä-Yhdistys yhteistyössä Ohjelmatoimisto Kristallin, Suomen Lähetysseuran ja Jyväskylän seurakunnan kanssa. Osa konsertin tuotosta tilitetään Heränneen kansan lähetysrahaston kautta Suomen Lähetysseuran tekemään koululaistyöhön Senegalissa.

Blues Taivaan portilla -levynjulkaisukonsertti livenä ja livestriiminä
Pe 23.10 Jyväskylä, Kaupunginkirkko
Konsertti alkaa klo 19.00
Kesto noin 1 h 30 min

Liput:
http://www.tiketti.fi
Livekonserttiin alkaen 22 €, sis. palvelumaksun, liput ovelta 25 €
Livestream -konsertin lippu alkaen 15 €, sis. palvelumaksun

HUOM! Uuden Blues Taivaan portilla –albumin voit ostaa Tiketin kautta lipun oston yhteydessä.

https://ohjelmakristalli.com/jaakko-loytty/
https://www.facebook.com/events/1326442260897860/

Tapahtumapaikka / Venue



Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:




(Translate page)












Vinkkaa tai anna palautetta

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.