Juustopäät, Mmsp, pe 9.10.
Liput ovelta 16 €, mikäli jäljellä.
25-juhlavuottaan viettävä Juustopäät palaa rytinällä parrasvaloihin
25-vuotista uraansa juhliva Juustopäät palaa rytinällä parrasvaloihin. Yhtye julkaisi uuden singlen ja videon Lääkkeitä ja viinii (mua ahdistaa). Lokakuussa on vuorossa debyyttialbumin uudelleenjulkaisu vinyylinä ja synttärikeikka Kuudennella Linjalla Helsingissä. Helmikuussa 2021 ilmestyy vielä yhtyeen kuudes pitkäsoitto.
Lääkkeitä ja viinii (mua ahdistaa) antaa esimakua tulevalta albumilta. Hyperenergisen biisin kertosäe tarttuu kuulijan korvaan kertaheitolla. Juustopäiden tyylipuhtaasti hallitsemaa pop-punkkia tykitetään hiki lentäen myös biisistä julkaistulla musiikkivideolla.
"Tulevalla albumilla Juustopäät palaa takaisin sylttytehtaalle, mistä kaikki innostus bändisoittoa kohtaan aikoinaan lähti. Tarttuvia melodioita, energiaa ja tiukkaa menoa on taas luvassa", yhtyeen rumpali Jansku lupaa.
Juustopäät julkaisee lokakuussa 25-juhlavuoden kunniaksi debyyttialbuminsa Sukkapuikkokapinan numeroituna vinyylipainoksena. Tätä juhlistetaan 9. lokakuuta Helsingissä Kuudennella linjalla ainutlaatuisella keikalla, jolla Juustopäät esittää debyyttialbuminsa biisit alusta loppuun alkuperäisessä kappalejärjestyksessä.
"90-luvun puolessa välissä elettiin jo CD-levyjen kulta-aikaa, eikä vinyyleitä ollut enää tapana tehdä, joten ajateltiin juhlavuoden kunniaksi julkaista debyytistä numeroitu ja rajattu erikoispainos vinyylinä. Levyllä on myös useita biisejä, joita ei ole koskaan soitettu livenä, joten samalla on hyvä aika ottaa nekin haltuun ja esittää yleisölle", Jansku naurahtaa.
Yhtye teki 1990-luvulla satoja keikkoja, julkaisi neljä albumia ja myi kultaa. Juustopäiden tunnetuimpia hittejä ovat Voit sä lopettaa?, Kun tyttö rakastui punkkariin ja Joki. Yhtye teki odotetun paluun vuonna 2014 ja julkaisi viidennen albuminsa Jäljet seuraavana vuonna.
Nykyiseen kokoonpanoon kuuluvat Hade (laulu ja basso), Jansku (rummut ja laulu) ja uusi jäsen Keke (kitara ja laulu), joka on soittanut muun muassa yhtyeissä Frederic's Fault, Los Culitos ja Wasted Eggs. "
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































