Tarinallinen illallinen Majakkalaivalla
Suomen vanhimman majakkalaivan tunnelmallinen salonki muuntautuu keskiviikkoisin tarinallisen illallisen näyttämöksi. Kattaukset 17.30 ja 20.00. Menun hinta 50€ ja sille suunniteltu juomapaketti 40€.
ML Relandersgrund on rakennettu 1888 ja se on samalla Suomen vanhin jäljellä oleva Majakkalaiva. Se on sijainnut Helsingin Kanavarannassa vuodesta 2006 lähtien ja on jo eräänlainen alueen maamerkki. Laiva on tarjonnut ympärivuotisia palveluja yksityistilaisuuksiin nyt neljän vuoden ajan lämmitetyssä sisäsalongissa. Tänä syksynä terassikauden päätyttyä keskiviikkoisin on salongissa tarjolla perinteitä kunnioittava illallinen. Ravintoloitsija Juuso Karjalainen on ollut laivan toiminnassa mukana vuodesta 2012 asti. Juuso kertoo ruokailun lomassa rennolla otteella ja elävään tyyliin laivan tarinan aina 1800-luvun lopusta tähän päivään. Samalla sivutaan majakkalaivojen historiaa Suomessa yleisestikin.
Neljä ruokalajia, neljä paikkakuntaa
Illallinen koostuu neljästä ruokalajista ja etenee laivan historiaa mukaillen. Juha-Matti Sainion suunnittelema ja toteuttama menu kunnioittaa paitsi suomalaisia ruokaperinteitä, on myös varustettu sesongin raaka-aineilla. Sommelier Johan Borgar on valinnut juomapaketin viinit menun sopivaksi. Sekä ruokia, että juomia saatetaan vaihdella pop up-illallisten aikana, mutta perusajatus pysyy koko ajan samana ja selkeänä. Turun seutu, Saimaa, Tallinna ja Kotka ovat menun perustana ja muodostavat toimivan ja laajan kokonaisuuden.
Turvavälit huomioitu, käytämme salin kapasiteetista max 30%
Edellyttää pöytävarauksen.
Illalliset keskiviikkoisin 30.9. / 7.10. / 14.10. klo 17:30 sekä 20:00.
Lisätiedot / pöytävaraukset:
info@majakkalaiva.fi
Juuso Karjalainen 040 191 1999
Juha-Matti Sainio 041 505 9390
Tutustu lisää: https://www.majakkalaiva.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |



























































