Musta köksä, Mister Suomi
Hinta: 6 € ovelta
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Jarmo "Mister" Suomi on Helsingin Lähiradion toimittaja sekä teatterin ja musiikin tekijä.
Mies on keikkaillut mm. kokoonpanolla Mister Suomen eroottiset unet ja Mister Suomi ja Vastuulliset oikeushenkilöt. Mister Suomi ja Vastuulliset oikeushenkilöt julkaisivat vuonna 2002 CD-äänitteen "Kiljuva Sammakko" (OVCD-02) ja vuonna 2011 syntyi EP "Tapan itseni jouluaattona".
http://www.mistersuomi.fi
--------------------------------------------------------------------------------------------------------
Noitalinna Huraan jalanjälkiä tallaava Musta Köksä on värkännyt vaihtelevilla kokoonpanoilla vinksahtanutta menninkäisrokkia vuodesta 2009. Upean tuotannon luoneen bändin biisin mukaan ristitty Musta Köksä luokin musiikkiaan keskeisiltä osin Noitalinnassa vaikuttanein voimin. Antti Tammela vetää yhtyettä kitaristina ja solistina. Sanat Tammelan sävellyksiin on kirjoittanut Noitalinna-laulaja Sari Peltoniemi ja levyjä tuottanut Hannu Sepponen on hänkin Tammelan ja Peltoniemen vanha bändikaveri. Levyjä on julkaistu kolme kappaletta vuosina 2010, 2012 ja 2014. Neljäs levy Mustan Köksän Disko julkaistiin tammikuussa 2020.
Antti Tammela – kitara, laulu
Tapani Lehtilä – koskettimet, sähkökannel
Jyrki Toivonen – rummut
Virpi Suomi – basso
Jussi Ansio – kitara
Liput:
- Ennakkoon 4€ ( Tiketin toimituskulu 1,50€)
- Ovelta 6€
Eteispalvelumaksu ennakkolipulla 1€, muille 2€
https://www.facebook.com/events/299212271271796

Tapahtumapaikka / Venue
Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link
✅ Linkki kopioitu / link copied
Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:
Katso myös nämä 🔥
Mendo Monday
ma 19.10.2026 klo 19:00
Warner E. Hodges International All Stars feat. Stacie Collins
ti 20.10.2026 klo 19:00
Joe Bonamassa
ke 21.10.2026 klo 18:30
Laura Moisio – Aina jossain muualla
to 22.10.2026 klo 18:00
Pauli Oscari Experience feat. Ville Tuomi
pe 23.10.2026 klo 20:00
Turmion Kätilöt
la 24.10.2026 klo 18:00
Hilland Mondays
ma 26.10.2026 klo 19:00
Dimmu Borgir ja Behemoth
ti 27.10.2026 klo 18:00
Benjamin Ingrosso: What Happens Next?
ke 28.10.2026 klo 18:30
Nektar (SE)
to 29.10.2026 klo 19:00

Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan
tapahtuman
tai antaa
juttuvinkin
Helsingin seudulta.
Syyslomatarjontaa rittää Helsingin seudulla
Lue lisää
Lue lisää
Halloween tuo tunnelmaa vuoden pimeimpään aikaan
Lue lisää
Lue lisää
Pelimusiikki täyttää Temppeliaukion kirkon
Lue lisää
Lue lisää
Tiedekulmassa pureudutaan ihmiskunnan aallonpohjiin
Lue lisää
Lue lisää
Huippupesäpallo palaa Helsinkiin, PuMu nousi Superiin
Lue lisää
Lue lisää
ToPo:n naiset tarjoavat huippukoripalloa Korisliigassa Kisiksellä
Lue lisää
Lue lisää
Näin HKT:n uusi hittimusikaali syntyi
Lue lisää
Lue lisää
Apulanta nähdään Konepajan Market Hallissa joulukuussa
Lue lisää
Lue lisää
Loppukesästä avattu Muumi-leikkipuisto sai heti suuren suosion
Lue lisää
Lue lisää
Onko tässä Helsingin upein sporttibaari? Suosiolle ei näy loppua
Lue lisää
Lue lisää
Graffititaiteen SM-tittelistä kisattiin Vallilassa
Lue lisää
Lue lisää
Ruotsalainen hittikauppa avasi pop up -myymälän Helsinkiin
Lue lisää
Lue lisää
Uusi stand-up -klubi Semifinalissa keskiviikkoisin
Lue lisää
Lue lisää
Suljettu Hanasaaren voimalaitos avautui yleisölle
Lue lisää
Lue lisää
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola
Lue lisää
Lue lisää
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat
Lue lisää
Lue lisää
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää
Lue lisää
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää
Lue lisää
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää
Lue lisää
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää
Lue lisää
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää
Lue lisää
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää
Lue lisää
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää
Lue lisää
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää
Lue lisää
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää
Lue lisää
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä
katso ilmaspäivät
katso ilmaspäivät
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää
Lue lisää
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja