Park 7, to 18.2.
Liput ovelta 10 €, mikäli jäljellä.
Ovella peritään eteispalvelumaksu 3 €.
Kanta-asiakaskortti tarkastetaan ovella.
Park 7: uusi single Farewell ja keikka On The Rocksissa!Helmikuussa 2021 Park 7 esiintyy Helsingin On the Rocksissa. Paljon kristillisellä puolella keikkaillut yhtye soittaa nyt Helsingin ja Tampereen ykkösrokkimestoissa.
Yhtye on soittanut satoja keikkoja Suomessa, Euroopan maissa ja Yhdysvalloissa sekä julkaissut useita levyjä. Kesällä 2020 bändi solmi levytyssopimuksen amerikkalaisen Burtonwood Recordsin kanssa. Park 7 on levy-yhtiölle ensimmäinen orkesteri Yhdysvaltojen ulkopuolelta.
Burtonwood Recordsin julkaiseman musiikin jakelee Universal Music Groupiin kuuluva Capitol CMG. Siten perjantaina 20. marraskuuta ilmestynyt single Farewell on kaikkea muuta kuin jäähyväinen musiikkimaailmalle.
"Tämä on meille kaikkien aikojen julkaisu. Julkaisemme parin vuoden tauon jälkeen uutta musiikkia, ja nyt ensimmäistä kertaa jenkkilevy-yhtiön kautta. Toivomme kovasti, että kappaleen kuulee mahdollisimman moni ihminen eri puolilla maailmaa" , Park 7:n rumpali Miika Luomaranta toteaa.
Farewell on nautittavissa mm. täältä:
YouTube
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Yli 600 parannusideaa kaupunkiin - äänestä suosikkisi toteutukseen |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |






































