Silentopia
- Miten metsä vastaa?
Silentopia on taiteiden- ja tieteidenvälinen tapahtuma, joka katsoo lämmöllä ihmistä. Esitys tarjoaa jaetun paikan käsitellä ympäristökriisiin liittyviä tunteita ja omaa osallisuuttamme siinä. Tanssiteatteri Sivuun Ensemble kutsuu yleisön kokonaisvaltaiseksi luontokappeliksi muunnettuun Revontulihalliin, jossa ritualistinen teos kuljettaa kohti muutosta. Silentopia tarkastelee tanssin, fyysisen teatterin ja livemusiikin keinoin yksilön toiminnan merkitystä planeettamme hyvinvoinnille. Maan suurenmoisilta yhteiskuntaeläjiltä, muurahaisilta, saadaan teokseen toista näkökulmaa.
Koreografi Ninni Perkon vimmainen, herkkä, pyhä siirtymäriitti visualisoi uusia mahdollisuuksia ja maailmoja rakentaen siltoja positiiviseen tulevaisuuteen. Muhevassa työryhmässä ovat visualisoijina Alisha Davidow ja Ainu Palmu. Muusikot Anni Elif Egecioglu, Pauli Lyytinen ja Jarmo Saari, äänisuunnittelija Paavo Malmberg sekä tutkijat Unni Pulliainen ja Jaakko Kaartinen ovat osa luontokappelissa tapahtuvaa teosta tanssijoiden Katri Soini, Jukka Tarvainen, Kaisa Niemi ja Tiia Hämäläinen kanssa. Pulliaisen ja Kaartisen lisäksi teoksen tieteellisestä sisällöstä vastaavat tutkijat Panu Pihkala ja Marja Mesimäki. Elektroakustinen musiikki luo uutta sakraalia sävelkieltä. Taide ja tiede yhdessä valavat teoksessa toivoa ja luottamusta tulevaisuuteen.
Ympäristökriisiin pureutuva Silentopia toteutuu niin fyysisenä tapahtumana Revontulihallissa kuin virtuaalisesti tiedeblogien ja sosiaalisen median alustojen kautta.
Kantaesitys 14.4.2022 Espoon Kaupunginteatterissa osana April Jazz -festivaalia.
Tutustu tiedeblogeihin täällä: https://www.nessling.fi/blogi-apurahansaajalta/
Työryhmä
Ohjaus, koreografia: Ninni Perko
Näyttämöllä: Jukka Tarvainen, Kaisa Niemi, Katri Soini, Tiia Hämäläinen, Unni Pulliainen, Jaakko Kaartinen
Livemusiikki: Anni Elif Egecioglu, Jarmo Saari ja Pauli Lyytinen
Äänisuunnittelu: Paavo Malmberg
Visualisointi: Alisha Davidow
Valosuunnittelu: Ainu Palmu
Tutkijat: Panu Pihkala, Unni Pulliainen, Jaakko Kaartinen ja Marja Mesimäki
Dramaturginen tuki: Anna Krogerus
Tuottaja: Inari Pesonen
Tuotanto: Sivuun Ensemble ry, Espoon Kaupunginteatteri, April Jazz -festivaali
http://www.silentopia.fi/
https://www.instagram.com/silentopia.teos/
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































