Jumala on kauneus
HKT:n ja Taideyliopiston Teatterikorkeakoulun kevään 2022 yhteistyönäytelmä ja ohjaaja vaihtuvat. Leea Klemolan kirjoittama ja ohjaama Viggo Mortensenin hevoset -esitys peruuntui ja ohjaajaksi vaihtui Kristian Smeds. Vuosikurssillinen tulevia teatteritaiteilijoita esittäytyy ja astuu kuvataitelija Vilho Lammen rooliin studio Pasilassa. Smedsin kirjoittamassa, Paavo Rintalan romaaniin perustuvassa näytelmässä Jumala on kauneus (2000).
”Kahdentoista nuoren näyttelijän yhteinen matka kuvataiteilija Vilho Lammen nahkoihin tulee kuumentamaan studio Pasilan näyttämön aikamoiseksi kevätmyrskyksi! Nyt manataan esiin väkevä näyttämöloitsu vapauden ja elämän puolesta!”, sanoo ohjaaja Kristian Smeds.
Näytelmä kertoo nuoren taiteilijan taistelusta itsensä ja ympäröivän maailman kanssa. Liminkalainen taidemaalari Vilho Lampi (1898–1936) hakee omaa ilmaisuaan Pohjanmaalla ja Pariisissa, innostuu ja pettyy yhä uudelleen, kaiken aikaa pyrkien kohti kauneuden valtakuntaa. Lampi hakee vastauksia politiikasta, vajoaa hurmokseen Louvressa ja samaistuu niin Vincent van Goghiin kuin haapaankin. Hän on kaikkialla ulkopuolinen, eikä hänen tinkimättömyydelleen ole sijaa tässä maailmassa. Lammen elämä on vuoroin riemua ja vuoroin epätoivoa, mutta hän ei lakkaa kysymästä eikä etsimästä kauneutta.
Näytelmä on paitsi taiteilijakuvaus, myös näytelmä kauneuden kokemisesta, jumaluuden etsinnästä ja ihmisenä olemisen vaikeudesta. Se kertoo ihmisestä, joka kurottaa kohti ikuisuutta.
Esitys on jatkoa Teatterikorkeakoulun näyttelijäntaiteen koulutusohjelman ja Helsingin Kaupunginteatterin keväällä 2021 alkaneelle kolmivuotiselle yhteistyölle, jossa näyttelijäntaiteen kolmannen vuosikurssin opiskelijat tulevat kevääksi studio Pasilaan ja valmistavat kandiprojektinaan esityksen yhdessä koulun ulkopuolisten ammattilaisten kanssa.
Jumala on kauneus 21.4.-14.5.2022. Ensi-ilta 23.4.2022 klo 18 Helsingin Kaupunginteatterin studio Pasilassa (Ratamestarinkatu 5)
Liput: opiskelijalippu 15 € (ma-to), eläkeläislippu 27 € (ma-to), peruslippu 30 €
Helsingin Kaupunginteatterin lipunmyynti, Ensi linja 2, ma-pe klo 9-17.30, Eläintarhantie 5 la klo 11-18 ja tuntia ennen esitystä sekä Lippupiste ma-la klo 9 - 21, su klo 10 - 18, puh. 0600 900 900 (2 €/min+pvm) https://hkt.fi/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































