Virpi Pahkinen Dance Company: Black Rainbow
Pohjoismaisen nykytanssin kärkiryhmä Virpi Pahkinen Dance Companyn Suomen kantaesitys ??Black Rainbow on öinen sukellus runolliseen tanssimaailmaan.
Black Rainbow on mustana väreilevä peili, joka heijastaa ihmiskehon monimuotoisuutta, muodonmuutoksen kauneutta ja sen salaista valoa. Esitys yhdistää mystiikkaa, rituaalisen tarkkaa liikekieltä, huumoria ja pimeyden ulottuvuuksia. Virpi Pahkisen lisäksi viisi ilmiömäistä tanssijaa vievät katsojat unenomaiselle matkalle avaruuteen, jossa kaikki on mahdollista: locking-taituri kohtaa kärkitossuisen ballerinan, paljasjalkainen joogi kirjoittaa kalligrafiaa ilmaan ja nuorukaiset hyppäävät esiin kuin olisivat karanneet hiphopin aakkosista.
Esityksen kruunaa multi-instrumentalisti Jonas Sjöblomin mystinen ja hypnoottinen äänimaailma sekä Tobias Hallgrenin sielukas valosuunnittelu.
Lukuisia palkintoja saanut ja maailman näyttämöitä kiertänyt Virpi Pahkinen on kiistämättä yksi Pohjoismaiden menestyneimmistä tanssitaiteilijoista. Ruotsissa pitkään vaikuttaneen Pahkisen Black Rainbow sai ensi-iltansa vuonna 2020 Tukholman Dansens Hus -näyttämöllä. Nyt esitys nähdään kaksi kertaa Helsingin Savoy-teatterissa 14.–15.5.2022.
Ryhmä: Virpi Pahkinen Dance Company
Koreografia: Virpi Pahkinen
Esiintyjät: Pontus Sundset Granat, Sofia Sangregorio, Victor Persson, Emmi Pennanen, Sakari Romero Tuurala, Virpi Pahkinen
Sävellys: Jonas Sjöblom
Kappale vibrafonille: Luca V. Lorusso, Horizon, sov. Virpi Pahkinen
Runo: Rabindranath Tagore, suom. Hannele Pohjanmies
Valosuunnittelu: Tobias Hallgren – Lumination of Sweden
Pukusuunnittelu: Virpi Pahkinen
Maskeeraussuunnittelu: Tuija Valén
Kuvat: José Figueroa
Ryhmän tuottaja: Gita Mallik
Tuotanto: Pragma Helsinki
Kesto: 1h, ei väliaikaa
Ikäsuositus: aikuisille & koko perheelle (5 )
Savoy-teatteri
Kasarminkatu 46–48, Helsinki
Liput alk. 29€ / 38€ / 48€
http://www.pahkinen.com
Esitykset:
14.5.2022 KLO 19
15.5.2022 klo 18
https://www.savoyteatteri.fi/fi/tapahtumat/?q=virpi+pahkinen
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































