Perjantaietkot! Play Your Body: Kehomusiikkityöpaja
Kehomusiikki (body music, body percussion) on musiikkia, jota voit kuulla ja tanssia, jota voit nähdä. Siinä kehoa käytetään liikkuvana musiikillisena instrumenttina. Erilaisten taputusten, napsutusten ja jalkaiskujen avulla luodaan rytmisiä kudelmia. Osallistuakseen ei tarvitse olla aiempaa kokemusta tanssista tai musiikista - avoin mieli ja kokeilunhalu riittävät. Pidämme yhdessä hauskaa ja irrottelemme erilaisilla helpoilla ja mukaansatempaavilla rytmikompeilla. Etsimme kehon äänellisiä ulottuvuuksia ja testaamme erilaisia rytmintuottamistekniikoita.
Työpajan alussa on myös kehomusiikkiesitys. Keholla tuotettava musiikki on maailman vanhin musiikin muoto, jota löytyy useiden kulttuurien musiikkiperinteistä.
HUOM! Tapahtuma järjestetään aukioloaikojen jälkeen ja ovet suljetaan klo 18.20, jonka jälkeen ei enää pääse sisään.
Artistiesittely:
Venla Sandgren on kehomuusikko, steppitanssija, improvisaationäyttelijä sekä ilmaisu- ja vuorovaikutuskouluttaja. Hän on esiintynyt kehomusiikin ja stepin parissa viimeisten reilun kahdenkymmenen vuoden aikana Suomen lisäksi mm. Saksassa, Italiassa, Kreikassa ja Indonesiassa. Venla on hakenut alan kansainvälistä oppia mm. Brasiliasta, Tukholmasta ja New Yorkista.
"Ihmisen tuottama kehollinen rytmi on aina ollut lähellä sydäntäni. Yhdistän esityksissäni perkussiivista tanssia, laulua ja koko kehon musiikkia."
Venla on tehnyt töitä mm. seuraavien tahojen ja artistien kanssa: Sibelius-Akatemia, Rytmikollektiivi Kompitus ry, Rhythm Week Festival, Rhythm & Movement Weekend, Impro Helsinki, Helsingin Työväenopisto, International Body Music Festival, Body Rhythm Hamburg, MTV3, lauluyhtye Tuuletar, laulaja Sonja Korkman sekä laulaja ja beatboxaaja Venla Ilona Blom.
Kuva: Antti Sepponen
***
#PerjantaiEtkot #KallionKirjasto
Kallion kirjasto
Viides linja 11
00530 Helsinki
09 310 850 53
https://www.helmet.fi/fi-FI/Kirjastot_ja_palvelut/Kallion_kirjasto/Tapahtumat/Perjantaietkot_Play_Your_Body_Kehomusiik(234728)
https://www.facebook.com/events/1734710270217126/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































