Karjalaispojan evakkotarina
Karjalaisen evakkopojan kasvutarina
Pieni poika jää äitinsä kanssa sodan jalkoihin ja joutuu jättämään kotiseutunsa lopullisesti. Unis da mierol (suom. Unissa ja vierailla mailla) on tähän teemaan keskittyvä ensimmäinen ammatillinen karjalankielinen teatterimonologi. Karjalan kielestä huolimatta esitys on myös suomenkielisille täysin ymmärrettävissä. Syksyllä 2021 ensi-iltansa saanut monologi on vahva ja puhutteleva esitys suuren menetyksen kokeneesta Santeri-pojasta. Vaikeuksista huolimatta hän kantaa sisällään uskon siementä, joka kantaa läpi vastoinkäymisten.
Monologi perustuu historiallisiin tositapahtumiin. Vuonna 1939 talvisodan alkaessa Suojärven Hyrsylänmutkan asukkaat jäivät Neuvostoliiton hyökkäyksen myötä puna-armeijan miehittämiksi. Talvella heidät siirrettiin Petroskoin lähelle Interposolkan leirille siviilisotavangeiksi. Rauhan tultua he joutuivat odottamaan vielä toukokuun lopulle ennen kuin heidät palautettiin Suomeen. Sodan jälkeen Hyrsylään ei enää ollut asiaa. Karjalaisten oli aloitettava uusi elämä, uusilla elinpaikoilla, uusissa olosuhteissa. Oma kieli, usko, elämäntapa ja identiteetti joutuivat koetukselle.
Unis da mierol on saanut kiittävän vastaanoton. Se on herättänyt vastakaikua erityisesti evakkouden kokeneissa yhteisöissä. Katsojat ovat olleet positiivisella tavalla voimakkaasti liikuttuneita. Esitys on huomioitu muutenkin. Se oli ehdokkaana sanomalehti Karjalaisen vuoden 2021 kulttuuriteoksi. Se on valittu Oulun valtakunnalliseen monologikilpailuun 2023.
Nykyisin Pohjois-Karjalassa asuva näyttämötaiteilija Timoi Munne on syntynyt Käpylässä ja on viettänyt varhaislapsuutensa Olympiakylässä ja Puu-Käpylässä. Hän siis palaa hetkeksi juurilleen. Munne aloitti teatterialalla 1990-luvun alussa Niittylahden opistossa sekä Karjalan kansallisessa teatterissa Petroskoissa. Pohjois-Karjalassa hänet tunnetaan teatterin lisäksi musiikintekijänä, karjalan kielen aktivistina sekä Heikki Turusen kirjallisuuden asiantuntijana.
Karjalatalon esitys on tämän kiertueteatterin 30. esityskerta.
Esityksen kesto on 50 min.
Unis da mierol sisältää voimakkaita tunteita, joten sitä ei suositella alle 12-vuotiaille.
Tapahtumapaikka / Venue
Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
![]() |
Kaupunkilaisten ideoihin jaetaan jälleen 10 miljoonaa euroa |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Tämä taianomainen valoteos ihastuttaa Kallion kirkossa |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Uusi slovariklubi vie 80- ja 90-lukujen diskotunnelmaan |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Gallträsk on pieni talviparatiisi Kauniaisissa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Näyttävä lautailutapahtuma valloittaa Senaatintorin Alpit |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |





























































