Meilahden arboretum
Entisillä Meilahden kartanon peltomailla Johannesbergintien ja Meilahdentien välissä, kolmen kallion välisessä laaksossa, sijaitsee erityisen runsaslajinen Meilahden puistoarboretum. Täällä runsaan kolmen hehtaarin kokoisessa rauhallisessa ja rehevässä puistossa esitellään rakennetun ympäristön puita ja pensaita.
Meilahden ruusutarhassa esitellään eurooppalaisia historiallisia ruusuja ja kestäviä suomalaisia pensasruusuja. Ruusulajikkeet on istutettu niiden historiallisen tai kasvitieteellisen taustan mukaisiin ryhmiin. Ruusuilla on nimikyltit. Ruusutarhassa on myös opastaulu, jossa on alueen kartta lajiketietoineen. Ruusulajikkeet on valittu yhteistyössä Suomen Ruususeuran kanssa. Arkoja ryhmäruusuja ei arboretumissa ole.
Meilahden arboretum on perustettu 1967. Pensasruusujen lisäksi puistossa kasvaa n. 300 puu- ja pensaslajia. Kasveissa on nimikyltit ja puistossa on opastaulu. Meilahden arboretum sijaitsee Meilahdessa Paciuksenkadun ja Meilahdentien välisessä laaksossa. Puisto on Helsingin kaupungin hoidossa. Ruusutarhan hoitoon osallistuu myös Suomen Ruususeuran harrastajista koostuva puistokummien joukko.
Karttalinkki Meilahden arboretumiin
Meilahden ruusutarha, kuva: Satu Tegel
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
![]() |
Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista |
Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi |
Saaristossa vietetään ikimuistoisia kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Kauppatorin Laituri tarjoaa elokuvaklassikoita kesäiltojen ulkoilmanäytöksissä |
![]() |
Radio Nova Festivaali tuo Suvilahteen huikean rosterin kotimaisia ja ulkomaisia artisteja |
![]() |
Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä |
Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |