Kansallismuseo
Kansallismuseon suuri peruskorjaus loppuvuodesta 2023 kestää aina vuoteen 2027 saakka. Edellinen mittava peruskojaus museossa tehtiin vuosina 1997-2000.
Peruskorjauksen yhteydessä rakennetaan Kansallismuseon laajennus ja lisärakennus, pääosin maan alle nykyisen sisäpihan alle. Kyseessä on 1910 rakennetun museon historian suurin rakennushanke, joka mahdollistaa vastaamisen modernin museotoiminnan vaatimuksiin tilavimmissa puitteissa.
Rakennettava lisärakennus on noin 5 900 kerrosneiliömetriä. Tästä noin 600 kerrosneliötä rakentuu maan päälle ja loput maan alle kahteen kerrokseen.
----------
Suomen Kansallismuseo esittelee suomalaisten vaiheita esihistoriasta nykyaikaan. Se tuo yleisölle maamme merkittävimmät arkeologiset löydöt. Lisäksi se järjestää useita vaihtuvia näyttelyitä vuodessa. Museon ainutlaatuiset esineet kertovat elämästä yli 10 000 vuoden aikana.
Kansallismuseossa on pysyviä näyttelyitä, kuten Suomen esihistoriaa 10000 vuotta taaksepäin luotaava Esihistoria, lähihistorian avaava Suomen tarina sekä Toista maata, joka kuvaa Suomen alueen monia vaiheita 1000-vuotisen taipaleen ajan ennen itsenäisen valtion syntyä.
Lapsille museon 3. kerroksessa avautui 2022 pysyvä 3-10 -vuotiaille suunnattu näyttely Leikin aika, jossa päästään kokemaan ja tutkimaan historiaa itse, kiireettömästi.
Suomen kansallismuseo ylläpitää kymmentä museota ja linnaa eri puolilla Suomea. Sen museokohteita ovat Hämeen linna Hämeenlinnassa, Olavinlinna Savonlinnassa, Louhisaaren kartanolinna Askaisissa, Suomen merimuseon koti Merikeskus Vellamo Kotkassa, Seurasaaren ulkomuseo sekä viereinen entinen Urho Kekkosen virka-asunto Tamminiemi. Kirkkonummella sijaitseva ateljeekoti Hvitträsk, keisarillinen kalastusmaja Longinkoski Kotkassa, sekä Hämeenlinnan vankilamuseo.
Suomen Kansallismuseon arkeologiset, historialliset, numismaattiset ja kansatieteelliset kokoelmat ovat syntyneet lähes 200 vuotta kestäneen keräystyön tuloksena. Muutamat esineet kuuluivat alkuaan Turun akatemian kokoelmiin, joista suurin osa tuhoutui Turun palossa 1827.
Kun yliopisto siirtyi Helsinkiin 1828, alettiin sen yhteyteen heti kerätä esinekokoelmia. Vuonna 1893 muodostettiin Valtion historiallinen museo yhdistämällä useat eri kokoelmat ja asettamalla ne aiemmin perustetun muinaistieteellisen toimikunnan hoidettavaksi. Suomen itsenäistyttyä museon viralliseksi nimeksi tuli Suomen kansallismuseo.
Kansallismuseon rakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen. He voittivat suunnittelukilpailun vuonna 1902 ja talo rakennettiin pääosin 1905-1910. Museo avattiin yleisölle 1916.
Museo oli perustettu jo aiemmin Valtion Historiallisena museona 1893 yhdistämällä ja ottamalla valtion hoitoon useita vanhempia kokoelmia.
Katso Kansallismuseon vaihtuvat näyttelyt ja tapahtumat
Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.
![]() |
Kansallismuseossa voi jopa yöpyä ennen mittavaa remonttia |
![]() |
Suuret purjelaivat saapuvat Kauppatorille - ovet avoinna yleisölle |
![]() |
Aki Kaurismäen uutuuselokuva esitetään Kallion kirkossa |
![]() |
Klassikkofarssi ihastuttaa vielä yli 200 vuotta sen kirjoittamisen jälkeen |
Tähtitaivasta pääsee ihailemaan Kaivarin pimenevissä illoissa |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Haloo Helsinki! teki historiaa Tavastialla |
![]() |
Ikoninen sisustusliike Day sulki ovensa Bulevardilla |
Saaristossa vietetään kesäisiä retkipäiviä meren äärellä |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
Ulkoilmaelokuvista nautitaan elokuussa pääkaupunkiseudulla |
![]() |
Vartiosaaressa pääsee maistamaan tuoreita vohveleita ja moikkaamaan lampaita |
Kesälauantaisin kirppistellään ikonisella Käpylän Kiskalla |
![]() |
Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista |
Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi |
![]() |
Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä |
Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |
Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään |
![]() |
Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |