Talosaaren Torppa

Talosaaren Torppa Vuosaaressa on Helginsin luonnonsuojeluyhdistys ry:n kaupungilta vuokraama 1800-luvulla rakennettu huvilarakennus. Yhdistys on kunnostanut ja pitää huolta talosta ja sen pihasta. 

Torpan kuistilta avautuu upea näkymä yli ruovikkoisen Torpvikenin, joka on Natura-verkostoon kuuluva lintulahti.  Talosaaren luonto on vaihtelevaa: on korkeita kallioita jäkälikköineen ja suopainan­teineen, rantakallioita, rantalepikoita, paloaukea, vanhoja laidunmaita ja niittyjä. Alueella on myös kalliojyrkänteitä, joihin muodostuu keväällä jännittäviä pienoisjäätiköitä. Eläimistö on rikasta niin nisäkkäiden kuin hyönteistenkin osalta.

Keväisin Torpan pihapiirissä kasvaa keltavuokkoja, käenrieskoja ja kiurunkannuksia. Alueella pesii monipuolinen linnusto, varsinkin tikkakanta on runsas: vakituisesti pesii sekä harmaapäätikka että useita palokärkiä ja käpytikkoja. Valkoselkätikka pesi varmuudella vuonna 2010 ja siitä on senkin jälkeen tehty havaintoja ympäri vuoden. Torpvikenillä saalistavat muun muassa ruskosuohaukat ja kalasääski eli sääksi, jonka reviiriin Talosaari kuuluu. Talvella voit bongata lintuja Helsyn ylläpitämällä ruokintapaikalla.

Keväisin voit aamuin illoin kuunnella mahtavaa lintukonserttia. Silloin Torpalla kannattaa jopa yöpyä.

Torppa on ensisijaisesti avoin Helsyn jäsenille. Sovi yöpymisestä aina etukäteen ja tuo omat lakanat tai makuupussit mukana. Saunoakin voit, tosin ilman uintimahdollisuutta. Sovi Torpan käytöstä torppatoimikunnan kanssa. Tiedustelut Helsy, puhelin 050 30 11 633 tai helsy(at)sll.fi

Kuva: Kari Hakli, Helsingin kaupungin museo

https://www.sll.fi/helsinki/


Stadissa tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan ja tapahtumatarjontaa vuoden ympäri.

Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen kotikulmiltasi.






Vinkkaa tai lisää tapahtuma tähän paikkaan
Ehdota kiinnostavaa paikkaa





BANNER1_ALT



Ehdota kuvia paikkaan

Osoite

Talosaarentie 280
00890 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.










Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista
Lue lisää




Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi
Lue lisää




Saaristossa vietetään ikimuistoisia kesäisiä retkipäiviä meren äärellä
Lue lisää




Kauppatorin Laituri tarjoaa elokuvaklassikoita kesäiltojen ulkoilmanäytöksissä
Lue lisää




Radio Nova Festivaali tuo Suvilahteen huikean rosterin kotimaisia ja ulkomaisia artisteja
Lue lisää




Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä
Lue lisää




Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa
Lue lisää




Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää




Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää




Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää




Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä




Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.