Kalasatama / Kyläsaari
Kalasatama on uusi, tiivis asuinalue, jossa suunnitelmien mukaan asuu jopa 20 000 ihmistä vvuoteen 2030 mennessä. Kalasataman alue on aiemmin ollut satamatoiminnan ja energiateollisuuden käytössä.
Tästä on jäljellä ovat Suvilahden tapahtuma-alue monine kulttuuritoimijoineen sekä alas ajettava valtavasta hiilikasastaan tunnettu Hanasaaren voimalaitos, joka tulee jatkossa palvelemaan kaupunkilaisia uusissa käyttötarkoituksissa.
Satamatoiminnan siirryttyä pois, on alueelle on noussut monenlaista kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimintaa. Alueen pitkän rakentamisen aikana siellä on toiminut useita väliaikaisia kulttuuritiloja, kuten Kalasataman Konttiaukio, Sompasaaren Ihana-kahvila ja ensimmäinen Sompasauna.
Kalasatamanpuisto on vehreä maisema-arkkitehtuurin taidonnäyte, jossa ruohokentät ja viihtyisät istuinpaikat ja ranta bulevardi kutsuvat ulkoilijoita. Monipuolinen leikkipuisto lapsille kiipeilytelineineen ja keinuineen on suosittu alueen lapsiperheiden keskuudessa. Puistossa järjestetään kesäisin ulkokirppiksiä ja pieniä popup-tapahtumia.
Kalasatamasta pasilaan -yhteys ja vuonna 2024 aloittanut ratikkalinja 13 helpottaa alueen poikittaista yhteyttä Pasilan suuntaan vanhan satamaradan linjaa mukaellen. Sörnäistentunnelista rakennetaan 1,6 km pitkä maanalainen väylä autoliikenteelle. Tunneli yhdistää Hermannin rantatien ja Sörnäisten rantatien vieden alueen läpiajoliikennettä maan alle. Sörnäistentunnelin myötä Hermannin rantatien eteläosa muuttuu pääväylästä alueelliseksi kokoojakaduksi.
Mustikkamaan luonto avautuu Isoisänsillalta
Kalasatama on urbaania merellistä kaupunkialuetta, jossa ei enää juurikaan löydy alkuperäistä luontoa. Viereinen Mustikkamaa sen sijaan on upeaa luonto- ja virkistysalue, jonka kävijämäärät pomppasivat Kalasataman ja Mustikkamaan välisen Isoisänsillan valmistuttua. Mustikkamaan uimaranta, kuntoreitit ja liikuntapuisto ovat paikallisten suosiossa. Liikuntapuistoon nousi uusi kaikille avoin ia ilmainen valaistu ulkokuntosali syksyllä 2024.
Sörnäisten ranta-alue, jolla Kalasatama sijaitsee, oli teollisuuden ja satamatoiminnan käytössä yli 150 vuotta.
Lisätietoa Sörnäistentunnelista
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Jaa sivu:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Useat kymmenet joulumarkkinat tarjoavat herkkuja ja tunnelmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Teemapäivä opastaa paloturvallisuuden saloihin itse kokeilemalla |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
Tämä julkisivu-illuusio vetää yleisöä Amos Rexin uuteen näyttelyyn |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta erikoispäivinä |
![]() |
Marraskuun harmaudessa ilmaiskeikoilla KAJ ja Etta |
![]() |
Suosittu Litmanen-näyttely sai jatkoa |
![]() |
Tämä näyttely sukeltaa ruokalähettien työhön ja olosuhteisiin |
![]() |
Syksy on lukemisen ja kirjamessujen aikaa |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Linnankoskenpuiston remontti ja lippakioski saivat hyvän vastaanoton |
![]() |
Kallion kirkon tornista näkee kaupungin kattojen ylle |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Ulkoilmaelokuvat tuovat tunnelmaa kesäiltoihin |
![]() |
Arabian tehtaan yksi kerros täyttyi purkutaiteesta |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
|
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
|
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
|
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
|
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
|
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Mistä löytyvät Helsingin maukkaimmat pizzat? |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |
|
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |








































































