Jäähalli, Helsingin jäähalli
Helsingin jäähalli eli "Nordis" sijaitsee Töölössä Sonera Stadium -jalkapallostadionin ja Pallokentän vieressä Nordenskiöldinkadulla. Se avattiin 1. lokakuuta 1966, ja se on Helsingin vanhin jäähalli.
Jäähalli on ollut Jääkiekkoseura HIFK:n kotihalli hallin avajaisista lähtien. Jäähalliin mahtuu yleisöä 8 200, mutta vuonna 1967 hallin avajaisottelussa, jossa olivat vastakkain HIFK ja Töölön Vesa, katsojia oli n. 11 000.
Toinen helsinkiläinen SM-liigajoukkue Jokerit pelasi kotiottelunsa vuoden 1997 kevääseen saakka samassa jäähallissa, kunnes se siirtyi vuonna 1997 Hjallis Harkimon rakennuttamaan Hartwall-areenaan, nykyiseen Veikkaus Areenaan. Kaudella 23-24 Jokerit pelasi Mestistä palaten jäähalliin. Alun perin myös HIFK:n oli tarkoitus muuttaa areenalle, mutta lopulta seura päätti pysyä kotiluolassaan Nordenskiöldinkadulla.
Kirpputoreja on jäähallissa järjestetty vuosikymmeniä suurten tapahtumien lomassa. Jäähalli on ilmoittanut, että vuoden 2025 jälkeen kirpputoreja ei jäähallissa enää järjestetä.
Lisäksi jäähallissa järjestetään konsertteja ja muiden urheilulajien tapahtumia sekä sen suurella piha-alueella kesäfestivaaleja.
Jäähallissa ovat esiintyneet muun muassa The Who vuonna 1967, KISS Lick it Up Tour 1983, laulaja Stevie Wonder vuonna 1984, Guns N’ Roses vuonna 1991, Dire Straits vuonna 1985, Frank Sinatra huhtikuussa 1989, Green Day vuonna 1995 ja Rammstein vuonna 2001.
Kiss esiintymässä jäähallissa vuonna 1983. Kuva: Kai Honkanen / HKM
Jäähalli suunniteltiin alun perin Suomessa pidettyjä vuoden 1965 jääkiekon maailmanmestaruuskilpailuja varten, mutta aikataulun venymisen vuoksi kisat pidettiin Tampereen jäähallissa.
https://www.helsinginjaahalli.fi/
Jaa tämä vinkki tai paikka valitsemassasi palvelussa / share this page:
Ehdota kiinnostavaa paikkaa
Osoite
![]() |
Täältä löytyy Espoon saariston helmi - livemusaa koko kesän |
![]() |
Lapinlanden vehreässä puistosa joogataan ja kirppistellään |
![]() |
Suosittu laulutapahtuma viihdyttää kesällä uudessa paikassa |
![]() |
Yksi Helsingin upeimmista huviloista avautui 15 vuoden odotuksen jälkeen |
![]() |
Puna-Mustat tavoittelee nousua Superpesikseen uusitulla stadionilla |
![]() |
Nuoret näyttävät suuntaa Generation 2026 -näyttelyssä |
![]() |
Ylen kesän ilmaiskonsertit täyttävät Tikkurilan toukokuun lopussa |
![]() |
Kirsikankukat kukkivat etuajassa, Hanamia juhlitaan helatorstaina |
![]() |
Tämä harvoin keikkaileva yhtye saapuu pikavierailulle Suomeen |
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkue- voimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä avasi Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |
|
Tämä puisto täyttyy yleisöstä kukinnan aikaan, mutta on upea vuoden ympäri |

















































