Café Barock: Händel <3 Italia: Musiikkia palatseista

Hinta: Maksa mitä jaksat
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on mennyt, katso tulevia tapahtumia täältä.
Tapahtumasta:
Konserttikokonaisuus keskittyy Georg Friedrich Händelin vuonna 1707 Roomassa säveltämän musiikin ympärille. Tuolloin parikymppinen Händel oli juuri muuttanut Saksasta Roomaan, jossa paavi oli kieltänyt oopperan esittämisen. Tämä johti lukuisten kantaattien ja oratorioiden syntyyn – yksin Händeliltä tunnetaan siltä vuodelta lähes 40 kantaattia ja oratoriota. Näistä valtaosa on kirjoitettu kamarikokoonpanolle, esitettäväksi muun muassa Händelin yhden Rooman aikaisen suojelijan, markiisi Ruspolin palatsissa. Myöhemmällä iällään Händel on todennut nuoruuden säveltämisestään seuraavasti: "I wrote like the devil in those days, and chiefly for the oboe, which was my favorite instrument."

Händelin kantaateissaan käyttämät tekstit ovat usein klassiseen mytologiaan pohjautuvia traagisia rakkaustarinoita. Libretisteina toimi muun muassa Roomassa vaikuttaneita kardinaaleja, kuten Pietro Ottoboni ja Benedetto Pamphili. Konsertin keskiössä ovat harvemmin Suomessa kuullut Händelin varhaiset italialaiset kantaatit.

Johanna Isokoski, sopraano

Katariina Malmberg, barokkioboe

Kaisa Ruotsalainen, barokkiviulu

Anna Pulakka, barokkisello

Sanni Antikainen, cembalo

Liput ovelta puoli tuntia ennen konserttia, maksa mitä jaksat – tue taidetta!

http://www.cafebarock.com/tapahtumat/2023/5/28/caf-barock-universumissa-hndel-lt3-italia
https://fb.me/e/2zZj0Qx1z

Pääkaupunkiseutu on täynnä upeita vapaa-ajan kohteita ja tapahtumatarjontaa riittää vuoden ympäri.

Kasarmikatu 28
00130 Helsinki

Reittiopas opastaa sinut perille. Syötä vain oma lähtöosoitteesi kenttään.

BANNER1_ALT

¨

Kaupunginosat täyttyvät kesällä kyläjuhlista ja minifestareista
Lue lisää

Alkukesän suosikkikohde on Helsingin puistojen helmi
Lue lisää

Saaristossa vietetään ikimuistoisia kesäisiä retkipäiviä meren äärellä
Lue lisää

Kauppatorin Laituri tarjoaa elokuvaklassikoita kesäiltojen ulkoilmanäytöksissä
Lue lisää

Radio Nova Festivaali tuo Suvilahteen huikean rosterin kotimaisia ja ulkomaisia artisteja
Lue lisää

Maauimaloissa polskitaan kesä +27 asteisessa vedessä
Lue lisää

Merimelojien majalla tanssitaan ja harjoitellaan askelia lämpimien kesäiltojen kajossa
Lue lisää

Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa katsomassa nykytaiteen uusimmat tuulet
Lue lisää

Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata
Lue lisää

Freestyle-futiksen taitaja Minna näyttää miten pallo kesytetään
Lue lisää

Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa
täältä

Tämä olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan
Lue lisää

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista allaolevalla laskutoimituksella, ettet ole robotti.

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi tehtävä klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa)

Halutessasi nostaa tapahtumaasi, kysy mainospaikkoja: info(at)stadissa.fi.

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)