Nikki Hill (Usa)
Sanotaan, että jos Tina Turnerilla ja Little Richardilla olisi tytär, jonka kasvattamiseen olisivat antaneet panoksensa myös James Brown ja Chuck Berry, tuloksena olisi Nikki Hill. Pohjois-Carolinan gospelkuorojen kasvattama Nikki onkin energinen esiintyjä, joka ottaa lavat haltuunsa lupaa kyselemättä.
Hill nousi laajempaan tietoisuuteen muutettuaan puolisonsa kitaristi Matt Hillin kanssa St. Louisiin. Live-esiintymiset niittivät mainetta aina Chicagoa myöten energisyytensä, omaperäisen soundinsa eikä vähiten Hillin lavakarisman ansiosta. Ensilevytyksensä "Here’s Nikki Hill" hän teki vuonna 2013 ja kiersi sen jälkeen yli 20 festivaaleilla ja lähes 200 tapahtumassa eri puolilla Yhdysvaltoja ja Eurooppaa.
Toisen albuminsa "Heavy Hearts Hard Fists" jälkeen Nikki on kiertänyt myös Australian, Intian ja Marokon lavoja. Meriittilistassa ovat myös esiintymiset Montreux'n ja Montereyn jazz-festivaaleilla sekä Byron Bayn blues-festivaaleilla. Suomessa hän on esiintynyt aikaisemmin vuoden 2016 Puistobluesissa. Uusimmalla levyllään "Feline Roots" (2018) Hill tekee kunniaa juurimusiikin ja rock'n’rollin pioneereille. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat latautuneesta bluesista punk souliin ja herätyskokousgospelista rockabillyyn.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-07-11/nikki-hill-usa/89609/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































