Club Mojo: Pastis, Sam Shingler
Helsinkiläisyhtye Pastis julkaisi odotetun kakkosalbuminsa Pastis Helmikuussa. Palkitun Lauri Elorannan tuottamalta levyltä huokuu nuorten aikuisten kokema kaipuu ja melankolia, mutta myös toiveikkuus, joita höystetään modernilla ja isolla soundilla.
Kokoonpanosta löytyy useampi lauluntekijä ja inspiraatiota kappaleisiin on haettu yhtyeen rakastamista, hyvinkin erilaisista, musiikkityyleistä.
Vaikutteita on saatu niin punkista, gospelista, hip hopista kuin jopa slaavilaisesta perinteestä, unohtamatta myöskään legendaarisia Rollareita. “Meiltä on hävinnyt se ajatus, että ei voitaisi soittaa jotain tietynlaista musaa. ‘Onko tää Pastista?’ – Sitä kysymystä me ei enää kysytty”, yhtye kertoo.
Euroopan kentille tähtäävä Pastis yhdistelee tyylikkäästi vaikutteita kitaravetoisesta indierockista halki vuosikymmenten. Jopa BBC Radio 6:lla soineet kappaleet rakentuvat tarttuvien melodioiden ja yhteislauluun houkuttelevien kertosäkeiden varaan. Tämä ajaton kaava on saanut jopa Helsingin Sanomat lataamaan ”huomattavia odotuksia tulevaa albumia kohtaan”.
SAM SHINGLER
Helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä Sam Shingler julkaisi vuonna 2020 ilmestyneelle ‘Strange Security’ -debyytilleen seuraajan nimeltään Boundaries. Suoratoistopalveluissa kolmena ep:nä julkaistu Boundaries on kuunneltavissa yhtenäisenä kymmenen kappaleen albumikokonaisuutena ainoastaan vinyylimuodossa. Albumilta on julkaistu kesän ja loppuvuoden 2022 aikana singlet ‘Utopia’, ‘Home’ ja ‘Boundaries’.
Mm. The Pansiesissa, Montevideossa ja Shadowplayssa vaikuttaneen Shinglerin henkilökohtaisia teemoja käsittelevä, ajaton indiepop on saanut innostuneen vastaanoton niin kotimaassa, kuin ulkomaillakin. Debyyttialbumi Strange Security löysi tiensä niin Radio Helsingin viikon levyksi, kuin useammankin musiikkivaikuttajan vuoden levyt -listalle.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-05-12/club-mojo-pastis-sam-shingler/89570/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































