Artkills Split Iris Roju
Et tiedä?
Ei hätää! Tule Lepakkomieheen 20.7. Sen jälkeen tiedät.
Suomen tuoreimmat ja lupaavimmat metalliyhtyeet ARTKILLS, Split Iris ja Roju valtaavat Lepiksen alakerran heinäkuussa ja tästä ei bileet parane. Genrerajoja rikotaan ja kuuloaistia hyväillään monipuolisella modernin metallin pakkauksella.
Tule tsekkaamaan miltä kuulostaa Suomimetallin tulevaisuus!
20:00 Ovet
20:30 Roju
21:15 Split Iris
22:00 ARTKILLS
Liput ovelta 6€ eteispalvelumaksu.
ARTKILLS on vuonna 2020 perustettu helsinkiläislähtöinen, modernia metallia soittava yhtye.
Yhtyeen musiikissa yhdistyy niin raskaan musiikin teknisyys, kuin myös tarttuvat ja mukaansatempaavat laulumelodiat.
ARTKILLS on raikas lisä Suomen raskaamman musiikin sceneen.
Yhtye on saanut nostetta mediassa ja valittiin mm. musiikkilehti Infernon kuukauden demobändiksi keväällä 2022 ja Kaaoszinen vuoden 2022 tulokas kategorian ehdokkaaksi.
Myös Radio City noteerasi yhtyeen ja uusin single Don’t Follow sai ylistävää palautetta. Yhtyeen soundia on kuvailtu tunnistettavaksi mutta silti täysin omaperäiseksi.
ARTKILLS on jo lyhyessä ajassa tehnyt paljon keikkaa ja esiintynyt mm. Awake Again, Merta ja Ikinä yhyeiden lämmittelijänä.
Yhtyeen uusi EP: KillGallery julkaistiin joulukuussa 2022.
ARTKILLS on:
Instagram: https://www.instagram.com/artkillsband/
Facebook: https://www.facebook.com/artkillsband/
Tiktok: https://www.tiktok.com/@artkills
YouTube: https://www.youtube.com/channel/UC5uzIycuGofkxklDwh7rWyg/videos
Spotify: https://open.spotify.com/artist/5LZDG9jEa78t5DO5DnzAzv?si=EiL38JtET4aQC5ZgkF1e6A
Split Iris on raumalainen progressiivista metalcorea esittävä yhtye, joka yhdistelee elementtejä djentistä, deathcoresta sekä monista muista modernin metallin alatyyleistä.
Tämä mikstuuri tyylejä luo bändille oman raikkaan sekä selkeästi tunnistettavan nimikkosoundin, jonka tärkeänä osana ovat taustan ambienssi sekä orkestraatiot, jotka puolestaan tuovat syvyyttä synkkiin, alavireisiin ja draivaaviin riffeihin.
Instagram: https://instagram.com/splitiris?igshid=YmMyMTA2M2Y=
Spotify: https://open.spotify.com/artist/08QfTWpB2d2tGtVA8Ldhru?si=S6QRoK0VSbeLvw89bh6BRQ
Roju on vuonna 2020 perustettu modernia nu-metallia soittava yhtye. Bändin soundissa yhdistyy häikäilemättömästi vuosituhannen vaihteen nu-metal, joka kietoutuu yhteen modernin metallin, djenttin ja metalcoren kanssa.
Yhtyeen ensimmäinen single-julkaisu ”Calamity” nousi nopeasti ihmisten tietoisuuteen Youtubessa, jossa sen lyriikkavideota on katsottu yli 20 000 kertaa. Calamity oli ensimmäinen julkaisu Rojun debyytti-EP NIL:iltä, joka julkaistiin vuoden 2021 tammikuussa.
EP keräsi paljon positiivista palautetta ja levyn kappaleet Dark Clouds ja Event Horizon ovat soineet myös Suomen suurimmalla raskaan musiikin radiokanavalla Radio Rockilla.
Event Horizon kappaletta on streamattu spotifyissa jo yli 150 000 kertaa ja yhtye äänestettiin yhdeksi vuoden lupaavimmaksi tulokkaaksi Kaaoszinen lukijagallupissa 2021, sekä pääsi Come to Latin America hankkeessa semifinaaliin top 10 parhaan joukkoon.
Yhtye työstää parhaillaan uutta materiaalia vuoden 2023 aikana joista kuullaan ensimmäiset maistiaiset kevään keikoilla.”
Instagram: https://instagram.com/rojubandofficial?igshid=YmMyMTA2M2Y=
Spotify: https://open.spotify.com/artist/2cfQgCM5u6Iu88qqbUAyN7?si=CfvLzAh4RiW55xU5HAJsaA
https://www.lepis.fi/tapahtumat/artkills-split-iris-roju/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































