Vesalan Pihakirppis - tapahtuma
Itä-Helsingissä Vesalan pientalo- ja osin myös kerrostaloalueella järjestetään sunnuntaina 21.5.2023 klo 10-15 pääkaupunkiseudun suurimpiin lukeutuva pihakirppistapahtuma
Tähän perinteiseen Vesalan Pihakirppis -tapahtumaan on toukokuun alkuun mennessä varattu runsaat 60 myyntipaikkaa ja tarjolla on näillä näkymin ja kelien suosiessa reilusti yli 150 myyntipöytää Vesalan idyllisillä pihoilla ja kadunvarsilla.
Kirpputoritapahtuma on kasvanut vuosi vuodelta, ja nyt myyntipöydät ovat levittäytyneet Aarrepuiston ja Rapolantien väliselle alueelle.
Parhaiten kirppisalueella pääsee liikkumaan esim. fillarilla tai kävellen. Julkisilla liikennevälineillä alueelle pääsee joko Kontulan ja Mellunmäen metroasemien kautta tai busseilla 94, 94A ja 95. Tapahtuman opasteet alueen katujen päissä näyttävät kirppisalueen alkamisen. Liitteenä on Vesalan Pihakirppiksen kartta.
Kirppiksen järjestää Vesalan pienkiinteistöyhdistys ry, joka on yksi Helsingin vanhimmista omakotitaloyhdistyksistä. Yhdistys on perustettu vuonna 1961.Tapahtumaan on vapaa pääsy.
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































