Tiisu (10V-juhlakeikka)
Rockyhtye Tiisu juhlistaa kymmenvuotista taivaltaan kolmella erikoiskeikalla syyskuussa. Perjantaina 8. syyskuuta Tampereen G Livelabista alkava keikkasarja kaartaa seuraavana iltana Turun Dynamoon ja huipentuu Helsingin Tavastia-klubille perjantaina 15. syyskuuta. Juhlakeikkojen jälkeen Tiisu jää määrittelemättömän mittaiselle keikkatauolle. Syyskuun keikkojen ennakkoliput tulevat myyntiin keikkapaikkojen omissa lipunmyyntikanavissa tiistaina 30. toukokuuta klo 9.
"Tiisu 10 v! Vaikea uskoa, sillä vastahan meidän bändi perustettiin! Juhlistamme merkkivuotta tekemällä kesän päätteeksi muutaman spesiaalimman erikoiskeikan, ennen kuin vetäydymme keikkatauolle miettimään seuraavia askeleita. Illoissa tullaan kuulemaan levyjemme kirkkaimpia helmiä, livesuosikkeja ja jopa alku-uran julkaisemattomia paloja. Luvassa myös tarinaa yhtyeemme vaiheista ja saattaapa lavalla vilahtaa uraamme liittyviä rakkaita vierailijoitakin!” vinkkaa Henrik Illikainen tulevien keikkojen sisällöstä.
Ennen syyskuun juhlakeikkoja Tiisu esiintyy vielä Heinolassa Jyrää goes Unelmien Heinola -tapahtumassa sunnuntaina 20. elokuuta. Yhtye on tähän mennessä julkaissut albumit “Elämän Koulu” (2015), “Tänne ei jää kukaan” (2017) ja ”III” (2022).
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-09-15/tiisu-10v-juhlakeikka/91279/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































