Plutonium 74
PLUTONIUM 74 JUHLISTAA DEBYYTTIALBUMINSA 20-VUOTISPÄIVÄÄ ERIKOISKEIKALLA TAVASTIALLA
Rytmimusiikkiyhtye Plutonium 74 viettää tänä vuonna debyyttialbuminsa ”Pasilasta Kallioon” 20-vuotisjuhlaa, jonka myötä kokoonpano tekee erikoiskeikan Tavastia-klubilla perjantaina 17. marraskuuta. Illassa kuullaan ”Pasilasta Kallioon” -albumi kokonaisuudessaan ja kattava otos muutakin materiaalia matkan varrelta.
”Kaksikymmentä vuotta on kulunut siitä, kun saimme valmiiksi esikoisalbumimme ”Pasilasta Kallioon”. Se työstettiin legendaarisella Harjun nutalla, pääasiassa yöaikaan. Levyn innostunut ja sydämellinen vastaanotto oli aito yllätys. Jälkeenpäin harmitti vain muutama kiireessä tehty ratkaisu, mutta se on ajankuvaa, ja jos teoksesta korjaisi jälkeenpäin ”virheitä”, niin samalla katoaisi jotain tärkeää, en tiedä mitä. Varmaan vilpittömyyttä.
Rumpalimme Ville sai myös minut innostumaan ajatuksesta että tehdään juhlavuoden kunniaksi keikkoja, joten tervetuloa Plutonium 74:n kanssa nostalgiselle ja riehakkaalle reissulle bölestä galtseille, fiilistelemään pölyisten bändikämppien ja kasaan teipattujen casioiden syövereistä syntynyttä säteilevää saundia. Riks Raks ja Pox!”, laulusta ja koskettimista vastaava Ylermi Rajamaa kertoo.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-11-17/plutonium-74/89253/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































