Baby Blu, Pimu, Kaip
– – –
Baby Blu:
Baby Blu on tuore hip hop -artisti, joka erottuu joukosta henkilökohtaisella tarinankerronnallaan sekä omaperäisellä visuaalisella maailmallaan. Baby Blu on käynyt lapsuudesta asti intensiivisen musiikkikasvatuksen, ja jazz-rumpaliksi opiskelleen artistin monipuolinen musiikillinen tausta kuuluu tämän mielikuvituksellisessa tuotannossa. Artistin pehmeä soundi kuulostaa siltä, miltä väri ”baby blue” näyttää. Baby Blu julkaisi debyyttialbuminsa Kaksoiselämää huhtikuussa 2023.
– – –
Pimu:
Näyttelijänäkin tunnettu Pimu eli Ida Vakkuri on monilahjakas indie-artisti, jonka musiikki on eloisaa ja orgaanista tarinankerrontaa sidottuna värikkääseen visuaaliseen maailmaan. Kakkosalbumiaan yhdessä tuottaja Topi Kilpisen kanssa työstävä artisti esiintyy Loosessa esittäen kappaleita vuonna 2022 julkaistulta debyyttialbumiltaan Renessanssi.
– – –
Kaip:
Vuonna 2021 debyyttialbumillaan SADHALL ihastuttanut KAIP eli Ilari Kaipainen on nuori popartisti, jonka uniikki laulusoundi johdattaa kuulijan maailmaan melankoliaa ja romantiikkaa tulvivaan maailmaan. KAIP tekee musiikkia heille, jotka ovat kokeneet kovia ja haluavat tulla ymmärretyksi, heille joille rakkaus elää ulkopuolisuuden tunteesta.
.
KAIPin musiikillisessa maailmassa yhdistyy skandinaavinen viileys sekä karibialainen tanssittavuus ja rytmi. KAIPin biisien tahtiin voi tanssia, mutta samaan aikaan vaikka itkeä.
Artisti on huolehtinut julkaisutahdistaan debyytin jälkeen, ja viimeisimpänä häneltä on kuultu uutta albumia enteilevä single tää tulee sattuu.
– – –
20.30 ovet
21.00 Baby Blu
21.45 Pimu
22.30 Kaip
– – –
Liput ennakkoon 10 euroa ( 3,5 € eteispalvelumaksu): https://www.tiketti.fi/baby-blu-kaip-ja-pimu-bar-bar-loose-helsinki-lippuja/91182
https://barloose.com/live/baby-blu-pimu-kaip/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































