the poison - Pe 16.06.2023 @ Kuudes Linja
DJ ILONA
DJ Ilona, eli Ilona Ylikorpi on kotimaisen DJ-kentän nouseva nimi sekä yksi Suomen suosituimmista lifestylevaikuttajista. Ilonan omat DJ-setit rakentuvat tuoreista hiteistä, vanhoista klassikoista ja suoratoistopalveluista löydettyjen kappaleiden tuomisesta uusille korville. Esimakua Ilonan soitosta saat hänen YouTube-kanavaltaan videosarjasta ”ILONA IN THE MIX”.
MUMIN
Uniikista ja monipuolisesta selektiosta tunnettu DJ ja tapahtumatuottaja Mumin on toivottu vakiokasvo maan yökerhoissa. Tämä monipuolisuudesta kiitelty DJ on reilussa viidessä vuodessa ehtinyt kiertää lähes koko maan. Mumin ponnahti Annankadun legendaarisen Motellet yökerhon pienestä DJ-kopista maan suurimpiiin ja suosituimpiin yökerhoihin ja tapahtumiin pikavauhdilla.
VICKY
Rap-, trap- ja R&B-musiikkiin alkujaan erikoistunut DJ Vicky on viime vuosina noussut kotimaisen DJ-kentän tunnistettavimpiin tekijöihin, joka pystyttää bileet minne liikkuukaan. Vuodesta 2011 alkaen musiikkialalla toiminut Vicky tietää kokemuksesta, mitä yleisö haluaa kuulla ja mikä tyyli sopii mihinkin venueen – aina Blockfesteilta Tallinnan yöelämään saakka. Nykyään Vicky on laajentanut genrerajojaan ja soittaa laajasti eri musatyylejä, aina räpistä
houseen.
Liput 12€ / ilmainen ennen 23:45
Ikäraja K-20
Tervetuloa!
https://www.facebook.com/events/916033189513475/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































