Brennan Savage
Brennan Savage nähdään Helsingin Apollossa perjantaina 11.8. Artisti on ehtinyt keräämään neljässä vuodessa valtavan joukon erittäin omistautuneita faneja.
Brennan syntyi Long Beachissä New Yorkissa, ja muutti San Diegoon 9-vuotiaana. Hänen musiikillisen kiinnostuksensa herätti hänen isänsä, joka kasvatti hänet klassisen rockin ja kansanmusiikin parissa. Hänen suosikkitaiteilijoitaan ovat Bob Dylan, The Police, The Beatles, Elton John ja monet muut ikoniset esiintyjät.
Brennan oli läheinen ystävä Lil Peepin kanssa koko nuorena ikänsä, ja pian sen jälkeen, kun he molemmat olivat valmistuneet lukiosta, he muuttivat yhteen Los Angelesiin. Kun Peep jatkoi musiikkiuraansa, Brennan opiskeli Glendale Community Collegessa saadakseen kaupallisen tutkinnon. Hän koki tämän olevan hänen ainoa vaihtoehtonsa, koska ajatteli että hanellä ei ole mahdollisuuksia menestyä musiikin kanssa.
Lopulta hänen artistiystävänsä saivat hänet toteuttamaan unelmansa, ja tänä päivänä artistilla on huimat 1.5 miljoonaa kuukausittaista kuuntelijaa Spotifyssa.
https://apolloliveclub.fi/events/brennan-savage
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































