Lake Jons

Hinta: vapaa pääsy
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Juuri kolmannen albuminsa julkaissut Lake Jons esiintyy Tenhossa

Lake Jons pyörii sisäänpäin kuin paksu sumu miedossa pohjoistuulessa. Kansainvälisesti arvostettu suomalaisyhtye syntyi syvällä metsien keskellä tumman järven äärellä – järven, josta yhtye sai nimensä. Lake Jonsin muodostavat Jooel Jons ja Mikko Pennanen, molemmat klassisen koulutuksen saaneita rumpaleita, jotka yhdessä tuottajaparina ja muusikkoina hiovat Lake Jonsista alati kiinnostavampaa helmeä. Yhtyeen vetovoima perustuu pitkälti juuri Suomen luonnosta haettuihin vivahteisiin.
Perustamisestaan 2014 lähtien Lake Jons on tehnyt herkän tunnelmallista ja folktronica-sävytteistä dreampoppia. Yhtyeen omaa nimeä kantavaa debyttialbumi (2018) tehtiin pienessä mökissä suomalaisen metsän keskellä, mutta sen julkaisijana toimi newyorkilaisen musiikkialan legendan Tom Sarigin perustama AntiFragile Music. Debyytin suurin hitti Up Here North on striimannut Spotifyssä jo reilusti yli 3 miljoonaa kertaa. Kakkosalbumillaan The Coast (2019) bändi haki inspiraatiota kaupungista ja kaupunkiluonnosta, albumin julkaisi Pohjoismaiden suurin indieyhtiö Playground Music.

http://www.tenhorestobar.fi
https://www.facebook.com/events/1366864597211286/

Tapahtumapaikka / Venue

Helsinginkatu 15
00500 Helsinki

Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Lähetä juttuvinkki tai anna palautetta sivustosta ✍️

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi

Jaa tapahtuma valitsemassasi palvelussa / share this event on:

(Translate page)

Helsinginkatu 15
00500 Helsinki

Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)