Anathema (UK), Anneke Van Giersbergen (NED), Petter Carlsen (NOR)
Anneke van Giersbergen tuli tutuksi hollantilaisen, kevyempää metalia edustavan The Gatheringin laulajana. Uransa varrella hän on ehtinyt työskentelemään myös muiden muassa Napalm Deathin, Devin Townsendin, Within Temptationsin ja Globusin kanssa. van Giersbergenin viimeiseksi The Gathering-esiintymiseksi jäi vuoden 2007 Ankkarock, jonka jälkeen nainen on keskittynyt perheeseensä sekä tehnyt musiikkia Agua de Annique -yhtyeensä kanssa. Lokakuun puolessa välissä nainen julkaisee livealbumin 'Live in Europe", joka tulee sisältämään myös kolme uutta kappaletta.
Tummaa, melodista musiikkia tekevä, norjalainen Petter Carlsen on Anatheman kiertueen myötä päässyt toteuttamaan suuren unelmansa, sillä Anathema on yksi miehen suurimmista musiikillisista esikuvista. Carlsen julkaisi debyyttialbuminsa "You Go Bird" vuosi sitten. Odotukset levyä kohtaan olivat suuria, sillä jo vuonna 2006 ilmestyneen EP:n kohdalla norjalaismedia nosti Carlsenin yhdeksi maan kiinnostavimmista tulokkaista. "You Go Birdin" julkaisuun mennessä Carlsenin musiikki muuttui alun raskaasta heavysta lempeämpään ja tunnelmallisempaan suuntaan, joka ylitti kaikki odotukset. Ahkerana live-esiintyjänä tunnettu mies työstää parhaillaan toista albumiaan.
Anathema kiertää Eurooppa pitkään odotetun, kahdeksannen albuminsa "We're Here Because We're Here" tiimoilta. Intiimeistä ja yleisönsä huomioon ottavista keikoistaan tunnettu yhtye nähtiin Suomessa edellisen kerran viime uudenvuodenaattona Helldone-festivaalilla, jossa se teki festivaalia varten suunnitellun akustisen keikan.
27.9.2010 Tavastia-Klubi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
Tämä lasten vapputapahtuma järjestetään jo 62. kerran |
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |












































