Unis da mierol – karjalaispojan kasvutarina
Monologi tarttuu edelleen kipeään ja valitettavan ajankohtaiseen evakkouden teemaan, mutta ei haavoittaen vaan hoitaen. Se on tarina kovan menetyksen kokevasta karjalaisesta Santeri-pojasta, joka vaikeuksista huolimatta kantaa sisällään vastoinkäymiset voittavaa uskon siementä.
Unis da mierol perustuu historiallisiin tositapahtumiin. Vuonna 1939 talvisodan alkaessa Suojärven Hyrsylän mutkan asukkaat jäivät Neuvostoliiton hyökkäyksen myötä puna-armeijan miehittämiksi. Talvella 1940 heidät siirrettiin Petroskoin lähelle leirille siviilisotavangeiksi. Rauhan tultua he joutuivat odottamaan vielä tovin ennen kuin heidät palautettiin Suomeen. Vuoden 1944 jälkeen Hyrsylään ei enää ollut asiaa. Karjalaisten oli aloitettava uusi elämä, uusilla elinpaikoilla, uusissa olosuhteissa. Oma kieli, usko, elämäntapa ja identiteetti joutuivat koetukselle.
Unis da mierol on saanut hyvän vastaanoton. Se on herättänyt vastakaikua erityisesti evakkouden kokeneissa yhteisöissä. Katsojat ovat olleet positiivisella tavalla voimakkaasti liikuttuneita. Esitys on huomioitu muutenkin. Se sijoittui neljänneksi Oulun valtakunnallisessa monologikilpailussa helmikuussa 2023.
käsikirjoitus ja ohjaus Timoi Munne
tuotanto Maarianvaaran teatteri
Esitys pidetään teatterin aulassa.
Ikäsuositus 12
Kesto 50 min, ei väliaikaa.
https://www.avoimetovet.fi/unis-da-mierol/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































