Juno, Johanna von Hertzen
Illan aikana on luvassa on mahtavat bileet: molempien artistien setit, sekä tietenkin yhteisvetoja. Lavalla nähdään sekä Junon että Johannan kokoonpanot mahdollisesti myös yllätysvierailla höystettynä. Merkkaa päivä kalenteriin NYT ja kutsu kaverit messiin!
JUNO
Vuosituhannen vaihteesta lähtien räpännyt Juno on yksi kotimaisen rap-musiikin arvostetuimmista ja tunnistettavimmista nimistä. Taitava tekijä on pitänyt johdonmukaisesti kiinni omasta tyylistään, jonka myötä menestystä tulee edelleen. Hänen tuoreimmat albuminsa ”Eden” ja ”Henkosii & henkevii” julkaistiin Sony Musicin kautta loppukeväästä 2023.
JOHANNA VON HERTZEN
Helsingissä vaikuttavan laulaja-lauluntekijän ja kulttuurialan moniottelijan Johanna von Hertzenin musiikki on suomenkielistä, bändivetoista poprockia. Biisien lyriikkaa on usein kuvattu sellaiseksi, että ”sellaista ei keksitä, vaan sen täytyy olla elettyä”. Keikoista ei kuitenkaan puutu myöskään vauhtia, asennetta tai sooloja, sillä Johannan matkassa on jo vuodesta 2019 kulkenut mahtava, oma livebändi. Johannan debyyttialbumi Kasuaalii näki päivänvalon huhtikuussa 2020.
Juno, Johanna Von Hertzen
On The Rocks, Helsinki
TO 10.8.2023
https://www.rocks.fi/tapahtumat/juno-johanna-von-hertzen/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































