Pakopeliseikkailu - riko kirouksen kahleet!
Kalevalaisen tutkimuksen laitokselta saimme tiedon, että esineen täytyy olla ukonvasara – voimakas taikaesine. Entisaikaan runonlaulajat lauloivat kiroukset pois, mutta viimeinenkin on siirtynyt manan majoille aikaa sitten.
Ukko kultanen kuningas,
Vaari vanha taivahainen,
Ota kultanen kurikka
Tahi vaskinen vasara,
Käy sie korvet kolkutellen,
Metsät synkät sylkytellen.
Leppävaaran urheilupuisto sijaitsee muinaisilla kalevalaisilla laulumailla. Ehkäpä sieltä on vielä mahdollista löytää kirouksen kumoava laulu?
Pyydämme teiltä apua! Pystyttekö pelastamaan ohjaajaraukan?
MILLOIN
Lauantaina 2.9. ja sunnuntaina 3.9. kaikki seikkailunhaluiset pääsevät uppoutumaan kalevalaiseen maailmaan. Pyydämme pukeutumaan kalevalahenkisesti.
Olemme avoinna:
La 2.9. klo 11-19
Su 3.9. klo 11-18.
Seikkailuun kannattaa varata noin kaksi tuntia.
IKÄRAJA JA HINTA
Pakopeliseikkailun hinta on 20 euroa / peliporukka (2-6 henkeä).
Varsinaista ikärajaa ei ole, mutta ainakin yhden porukasta tulee olla aikuinen. Pelissä ei ole lapsille sopimatonta sisältöä, mutta osa tehtävistä saattaa olla lapsille liian vaikeita.
PELIN SISÄLTÖ
Pelissä ryhmä suunnistaa eri puolilla Leppävaaran urheilupuistoa ratkomassa arvoituksia ja haasteita.
VARAUKSET
Pakopeliseikkailua ei tarvitse varata etukäteen.
(Kuvan lähde: Museovirasto, Arkeologian esinekokoelma KM7854:7)
https://www.seikkailupuistohuippu.fi/cms/fi/huippu/tapahtumat/380-pakopeliseikkailu-riko-kirouksen-kahleet
https://www.facebook.com/events/2375477779291995
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































