Taidehallin Vauvamaanantai Kaija Aarikka -näyttelyssä
Maanantaisin klo 13–15
Vauvamaanantaissa tutustutaan Kaija Aarikan värikkääseen näyttelyyn taidekasvattajien ja Taidehallin oman oppaan johdolla. Vauvamaanantaihin ovat tervetulleita alle vuoden ikäiset lapset aikuisen seurassa.
Taidehallin Kaija Aarikka -näyttelyä luonnehtivat leikki, värikkyys ja ilo, ja kaikkea tätä on tarjolla myös Vauvamaanantaissa! Näyttelytilassa vauvat pääsevät tutkimaan värejä ja muotoja omilla leikkipisteillään. Leikkien lomassa museo-opas kertoo aikuisille näyttelystä. Opastetut kierrokset etenevät rauhalliseen tahtiin huomioiden myös vauvojen tavan havainnoida teoksia.
Vauvamaanantain vetäjinä toimivat Iisa Juva ja Liini Laes.
Iisa on taidekasvattaja ja kirjoittaja. Hän toimii sisällöntuottajana ja opettajana sekä tuottaa tapahtumia lapsille. Liini on taidekasvattaja ja tuottaja Lastenkulttuurituottamo LAKUsta. Hän toimii opettajana, oppaana ja ohjaajana kuvataiteen ja yleisötyön parissa.
Saapuminen ja ohjelma
Taidehalliin pääse vaunuilla rakennuksen takapihan kautta. Käänny takapihalle Finnjävel-ravintolan sisäänkäynniltä (Ainonkatu 3), pihan perällä on sisäänkäynti. Vaunut jätetään alakertaan, koska näyttelyssä on paljon teoksia lattialla. Vauvan voi tuoda näyttelytilaan sylissä tai kantorepussa.
Ovet avataan klo 12.45.
Vauvojen leikkipisteet klo 13–15.
Opastetut kierrokset suomeksi klo 13.20 & 14.00. Kesto 20 min.
Tapahtuman kieli on suomi, ohjaajat ja henkilökunta osaavat myös englantia. Opastusten kieli on suomi.
Liput: 29,00 €
Lipun hinta sisältää Taidehallin sisäänpääsyn Kaija Aarikka -näyttelyyn, vauvojen leikkipisteiden ohjatun toiminnan, näyttelyopastuksen sekä valokuvamuiston tapahtumasta yhdelle vauvalle ja aikuiselle. Museokortti ei käy vauva aikuinen -lipun maksamiseen. Lisäaikuiset voivat osallistua tapahtumaan Taidehallin näyttelylipun hinnalla tai Museokortilla.
Linkki lippujen ostamiseen löytyy tapahtuman virallisilta sivuilta.
Vauvamaanantaiden osallistujamäärä on rajattu. Ostamalla ennakkolipun varmistat paikkasi tapahtumassa.
Lisäaikuiset voivat ostaa lipun tapahtumapäivänä Taidehallin kassalta.
Tarkistathan lippusi ennakko-oston yhteydessä huolellisesti. Maksettuja lippuja ei vaihdeta eikä lunasteta takaisin.
Kysymykset ja lisätiedot: tuottaja@taidehalli.fi
https://taidehalli.fi/news/taidehallin-vauvamaanantait-kaija-aarikka-nayttelyssa/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































