Suomen Solistiyhdistys: Ellenin laulut – Liedkonsertti

Hinta: Vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €
Ajankohdat:
Tämä tapahtuma on jo mennyt

Katso tulevia tapahtumia Stadissa.fi -etusivulta.

Tapahtumasta:
Solistiyhdistyksen syyskonserttisarjan kolmannessa konsertissa sukelletaan saksankielisen liedin maailmaan.

Robert Schumannin laulusarja Frauenliebe und Leben (Naisen rakkaus ja elämä, 1840) kertoo erään ihmissuhteen kaaren naisen näkökulmasta, ensitapaamisesta ja rakastumisesta puolison kuolemaan. Pianoromanssit op. 28 Robert sävelsi vuonna 1839 vaimolleen Claralle joululahjaksi. Tämä ihastui sävellyksiin niin kovasti, että kuolinvuoteellaan vuonna 1896 hänen viimeiset kuulemansa sävelet olivat toiveensa mukaisesti Robertin romanssi.

Pianovirtuoosi Clara Schumannin sävelsi Soirées musicalesin (1836) nuorena ennen kuin hän ja Robert olivat menneet naimisiin. Kappaleet tekivät Robertiin suuren vaikutuksen, ja hän ylisti niitä ”syvällisen hengen hedelmiksi”. Claran lauluista konserttiin on valikoitu sen kokonaisuuteen sopiva kimara.

Franz Schubert sävelsi vuonna 1825 seitsemän laulua Walter Scottin eeppiseen runoon The Lady of the Lake. Runo sijoittuu kuningas James V:n aikaan sotaisaan 1500-luvun Skotlantiin ja sen kauniiseen luontoon. Tarinan keskiössä on Ellen Douglas, jonka rakkaudesta useampi mies kilpailee. Ellenin lauluista kuuluisin on Ave Maria, laulu Neitsyt Marialle, jota usein esitetään myös latinankielisen Ave Maria -rukouksen sanoilla.

Esiintyjät:
Elina Rantamäki, sopraano
Anna Kuvaja, piano

Ohjelma:
Robert Schumann (1810–1856): Frauenliebe und Leben op. 42 (Chamisso) (1840)
1. Seit ich ihn gesehen
2. Er, der Herrlichste von allen
3. Ich kann’s nicht fassen
4. Du Ring an meinem Finger
5. Helft mir, ihr Schwestern
6. Süβer Freund, du blickest
7. An meinem Herzen
8. Nun hast du mir den ersten Schmerz getan
Romanze soolopianolle Op. 28 No. 2 (1839)

Clara Schumann (1819–1896): Laulukimara:
Lorelei (Heinrich Heine) (1843)
Ich stand in dunklen Träumen op. 13/1 (Heinrich Heine) (1844)
Mein Stern (Friederike Serre) (1846)
Toccata ja Notturno teoksesta "Soirées musicales" soolopianolle op.6 (1836)

Franz Schubert: (1797–1828) Sieben Gesänge aus Walter Scotts ”Fräulein vom See”, Op. 52 (1825)
1. Ellens erster Gesang (Raste, Krieger)
2. Ellens zweiter Gesang (Jäger, ruhe von der Jagd)
6. Ellens dritter Gesang (Ave Maria)


Konsertin kesto n. 60 min
Konserttiin on vapaa pääsy, käsiohjelma 10 €.

https://www.solistiyhdistys.fi/ellenin-laulut-ndash-liedkonsertti.html
https://www.facebook.com/events/3111367699171692

Tapahtumapaikka / Venue

Lutherinkatu 3
00100 Helsinki


Kopioi tapahtuman linkki / Copy event link

Tilaa tapahtumavinkit sähköpostiisi


Jaa valitsemassasi palvelussa:




(Translate page)




Lutherinkatu 3
00100 Helsinki

Mainos
Kävelyfestivaali

He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista
Lue lisää




Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun
Lue lisää




Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola
Lue lisää




Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa
Lue lisää




Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat
Lue lisää




Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen
Lue lisää




Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt
Lue lisää




Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti
Lue lisää




Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan
Lue lisää




Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi
Lue lisää




Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen
Lue lisää




Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa
Lue lisää




Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla
Lue lisää




Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan
Lue lisää




Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin
Lue lisää




Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin
Lue lisää




Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota
Lue lisää




Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa
Lue lisää




Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen
Lue lisää




Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle
Lue lisää




Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias
Lue lisää




70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa
Lue lisää




Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat
täältä




Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä
katso ilmaspäivät




Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen
Tutustu




Cafe Korvari

Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella
Lue lisää




Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja
Lue lisää




Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike
Lue lisää




Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun
Lue lisää










Kerro kokemuksesi paikasta. Mistä pidit tai mikä on erityisesti mainitsemisen arvoista? *

(maks. 500 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista, vain valinnainen nimimerkki)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Tarvitseeko paikan kuvaus mielestäsi muokkausta tai lisäystä? Kirjoita muokkaus-ehdotuksesi allaolevaan kenttään.

(maks. 1000 merkkiä)
(yhteystietoja ei julkaista)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.

Ehdota kuvaa tähän paikkaan. Huomioithan, että sinulla tulee olla oikeudet kuvaan ja sen julkaisemiseen.

(maks. 20 kuvaa ja 500 kilotavua)

Kuvavarmennus

Varmista laskutoimituksella, ettet ole robotti. / Make sure you are not a robot

captcha
Jos kuva on liian epäselvä tai päivitit puuttuvan tiedon, lataa uusi lasku klikkaamalla tästä (lomakkeen tiedot eivät katoa) Load new calculation by clicking here

* Pakollinen kenttä

Kiitos ehdotuksestasi! Stadissa.fi julkaisee sopivat ehdotukset sivulle.