Kekrijuhlat Arabiassa
Koko perheen perinteistä kekrijuhlaa vietetään tänäkin vuonna Arabianrannassa ja Kääntöpaikalla. Ilta huipentuu perinteiseen tapaan kekripukin polttoon Arabian rantapuistossa.
Kylätalo Kääntöpaikan kahvila avoinna tapahtuman ajan klo 17-19 – tarjolla ainakin satokauden soppaa ja kurpitsapiirakkaa.
Kekriasujen askartelua tiistaina 28.10 klo 18.00 Arabianrannan kirjastolla lapsille kekrihenkinen askartelupaja, jossa voit askarrella eläinkorvia kekriasuksi.
Tapahtuman järjestää Artova-yhdistys yhteistyössä Kylätalo Kääntöpaikan kanssa. Muutokset mahdollisia ja säävaraus.
Mikä on kekri?
Kekri on perinteinen suomalainen juhla. Se alkaa mikkelinpäivänä 30.9. ja päättyy marraskuun alun pyhäinpäivään.
Kekriperinnettä edistävät monet kulttuuriyhdistykset ja muun muassa Talonpoikaiskulttuurisäätiö. Suomessa kekriperinteisiin liittyy olkipukin polttaminen
Marraskuun alussa eletään ns. jakoaikaa. Muinaisten suomalaisten vuosi jakautui 12 taivaalliseen kuukauteen, joiden pituus oli 29 päivää. 12 tuntia. Yhteensä niistä ei tule kokonaista vuotta, vaan yli jää noin 12 vuorokautta kestävä aukko, jota kutsutaan jakoajaksi.
Jatkoaika on hyvää aikaa ennustaa esimerkiksi tulevan kesän säätä. Jos näinä päivinä sulhasmies ehti satuloida hevosen auringon paistaessa, luvassa oli hyvä vuosi. Jakoaikana on perimätiedon mukaan myös vaarallista. Kummitukset liikkuvat ja taudit tarttuvat, kuten kekrin viettäjät hyvin tietävät. Tauteja tuovat mukanaan talven tappavat tuulet. Kun syksyn pimeys heikentää näkyvyyden, alkaa mielikuvitus valaista ympäristöä.
Katso myös:
Viaporin kekri
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































