Surun salvat-ilon ikkunat matinea-konsertti
Marraskuun matinea-konsertti 12.11.2023 klo. 14-16
Ohjelma sisältää nykyajan naisen itkuja ja valituslauluja menetyksistä ja niiden tuottamasta surusta, joka salpaa ilomme ikkunan. Etsimme itkuvirren kautta lievennystä ja vapautusta mielemme mustasta murheesta, katkeruudesta ja vihasta. Itkupolku vie meitä kohti valoa.
Muutama poiminto ohjelmasta:
Aloituksena Eeva Kilven valituslaulu metsän tuhoamisesta.
Äidin itku murhan uhriksi joutuneelle tyttärelle.
Naisen itku kuolleena syntyneelle lapselle.
Karkotetun inkeriläisnaisen itku kaikelle menetetylle.
Vähän minusta:
Aloittaessani karjalan kielen opiskelun vuonna 1992, sain mahdollisuuden tutustua myös Karjalassa vielä eläviin itkijänaisiin. Heidän itkunsa muistuttivat karjalaisen isoäitini itkua miehensä haudalla. ”Se on surusta seonnut”, minulle sanottiin. Silloin teini-ikäisenä en vielä ymmärtänyt enkä tiennyt karjalaisesta itkuperinteestä mitään. Kuitenkin minua keskisuomalaisessa kyläyhteisössä kutsuttiin Larin Paraskeeksi, kun aina lauloin hautajaisissa. Luulin lisänimeäni kylän karjalaisten evakkojen pilkkanimeksi.
Ensimmäisen itkuvirren karjalaksi omistin pikku-veljelleni, joka siirtyi Tuonilmaisiin vuonna 1999. Siitä lähtien olen kysyttäessä tehnyt itkuvirsiä muille elämän vaikeisiin tilanteisiin, mutta useimmiten lohduksi omalle itselleni.
Lämpimästi tervetuloa tähän yhteiseen hetkeen!
Eila Pöllänen
Konsertissa esiintyy myös Pirkko Fihlman itkuillaan. Pirkko on perustanut Äänellä Itkijät ry. yhdessä miehensä kanssa. Itkutaitonsa hän on perinyt äidin suvun naisilta, jotka asuivat Impilahden Ruokojärven kylässä. Ensimmäisen itkun hän teki miehensä kirjoittamaan näytelmään 1997.
Paikka: Karjalatalo, Käpylänkuja 1, Helsinki
Juhlasali
Konsertin hinta: 10e jäsenet/ muut 20e
https://www.itkuvirsi.net/
https://www.facebook.com/events/139291289266722/?ref=newsfeed
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































