Brooklyn Sound: Emma & Matilda
Brooklyn Sound -tapahtumakonsepti järjestetään Tavastian Semifinal-klubilla syksyn aikana kerran kuussa perjantaisin. Ensimmäinen tapahtuma on 15.9. Brooklyn Sound -klubisarja nostaa esiin kiinnostavia, nousevia suomalaisia artisteja ja yhtyeitä eri musiikkigenreistä. Tapahtumapaikkana toimii uusien kykyjen ponnahduslautana tunnettu Semifinal-klubi (Urho Kekkosen katu 4-6). Tapahtumat toteutetaan yhteistyössä Brooklyn Breweryn sekä Tavastia-klubin kanssa. Ikäraja tapahtumissa on K-18.
Ensimmäiset Brooklyn Sound -kiinnitykset, joulukuun klubi tarkentuu myöhemmin:
Pe 15.9. Ege Zulu
Pe 27.10. whereismike, Tupe.
Pe 24.11. emma & matilda
Suomessa Brooklyn Brewery on ollut Sinebrychoffin kumppani jo vuodesta 2006. Pohjoismaiden vanhin panimo on toteuttanut Brooklyn Sound -konseptia vuosien varrella aiemminkin hyvällä menestyksellä. Brooklyn Sound -tapahtumia on järjestetty myös USA:ssa
ja Iso-Britanniassa.
”Brooklyn Sound -konsepti toimii hienosti uusien artistien ponnahduslautana ja ihmisten kohtaamispaikkana. Aikaisemmat kokemuksemme Helsingistä olivat erinomaisia ja Brooklyn Soundin comebackia on toivottu paljon – nyt sille löytyi hyvä koti ja ajoitus”, Brooklyn- brändistä Sinebrychoffilla vastaava Marisa Kursula kertoo.
EMMA & MATILDA
emma & matilda on uusi ihastuttava duo, jonka muodostavat 23-vuotiaat parhaat ystävykset Emma ja Matilda. Kaksikko luonnehtii musiikkiaan bedroom folkiksi, ja suuri osa duon kappaleista onkin tehty jommankumman makuuhuoneessa. Emma ja Matilda kirjoittavat ja laulavat, ja pääosin myös soittavat ja tuottavat kappaleensa itse. Lauluissa on vahvasti läsnä melankolia, ja kaksikko toivoo, että heidän musiikkinsa voi olla kaunis paikka kipeille asioille. Ihmissuhteet toimivat loputtomana inspiraationa Emman ja Matildan teksteille, jotka välittävät isoja tunteita pienissä lauluissa.
Duon debyytti-EP Siellä on kaikki niin ihanaa julkaistiin keväällä 2023. EP pitää sisällään esimerkiksi TikTokissa keväällä 2023 ilmiöityneen singlen Veronica.
https://tavastiaklubi.fi/events/2023-11-24/brooklyn-sound-emma-matilda/92679/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































