La Haka, Annika Pudas
Hinta: 13 / 15 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
La 3.2.2024 Vintti
Ovet 18:00, keikat alkaen 19:00
Liput: ennakko 13 € / ovi 15 €
la haka on peittelemättömän herkkä laulaja ja lauluntekijä. la haka -taiteilijanimen takaa löytyy Emmi Hakala, joka on jo useamman vuoden ajan kirjoittanut kappaleita muille artisteille. Artistilla on poikkeuksellinen kyky sanoittaa ihmissuhdetarinoita uusista näkökulmista.
la haka julkaisi debyyttialbuminsa alkuvuonna 2023, jolla artisti on singlejen tapaan klassisen ja tunteikkaan melodisen popin äärellä. Laulujen ytimessä ovat artistin elämäntarinasta ja kokemuksista pursuavat tarkkanäköiset lyriikat ja iholle tuleva tulkinta.
Annika Pudas on suomenkielistä pop-folkia kirjoittava artisti, joka tekee parhaillaan vuoden 2024 alussa julkaistavaa debyyttialbumiaan.
Epic Recordsille kiinnitetty laulaja-lauluntekijä on julkaissut kahden omakustannekappaleen lisäksi tulevalta albumilta löytyvät singlet ”Aika”, ”Pyyhi kyyneleet” ja ”Juhannuslaulu”, jotka ovat soineet mm. Radio Helsingin, YleX:n ja Radio Suomen taajuuksilla.
Perinteiseen laulaja-lauluntekijä -jatkumoon sijoittuva Pudas vangitsee herkällä tulkinnallaan ja ihon alle menevillä teksteillään.
”Tulevalta albumilta julkaistut singlet esittelevät hyvin tekijyyteni ytimen. Haluan kirjoittaa pieniä suuria lauluja, joissa teksti on syvintä ydintä. Nopeassa ajassamme oon kapinallinen ja luotan rauhaan. Artistina olen ennen kaikkea lauluntekijä ja sitten vasta muita asioita, joita ne laulut tuovat mukanaan.” Annika Pudas kuvailee.
https://korjaamo.fi/event/la-haka-annika-pudas/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.