Anna Murtola: La Tierra Blanca
Hinta: 27/20 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Osta lippu(ulkoinen linkki, avautuu uuteen ikkunaan)
Maailman pohjoisimman flamencolaulajan, Anna Murtolan projekti ”La Tierra Blanca” on maailmanluokan flamencomusiikkia pohjoisesta Suomesta. La Tierra Blanca on vaikuttava, äänitaidetta, videotaidetta ja flamencomusiikkia yhdistävä näyttämöteos, jonka ohjelmisto on peräisin Murtolan samannimiseltä albumilta. Levy valittiin mm. Saksan levykriitikoiden vuoden albumi -ehdokkaaksi 2023.
La Tierra Blanca (suom. Valkoinen maa) on espanjalaisen flamencoperinteen ja laulajan omien pohjoisten juurien välinen liitto. Oulusta lähtöisin olevan Murtolan musiikin sanoitukset ja teemat ammentavat pohjoisesta luonnon- ja mielenmaisemasta, henkilökohtaisista kokemuksista sekä menneisyyden tarinoista. Jopa suomalaisesta kansanperinteestä.
Konsertissa luonnonäänten ja synteettisten äänimaisemien kollaasit kohtaavat ihmisäänen herkkyyden ja aseistariisuvan voiman. Pohjoista valoa ja varjoa hohkaava videotaide yhdistyvät flamencon ilmaisuvoimaiseen perinteeseen ja pohjoismaisen flamencon huippumuusikoista koostuvan kokoonpanon tinkimättömään musiikilliseen osaamiseen.
Anna Murtola, laulu
Joonas Widenius, kitara
Ricardo Padilla, perkussiot
Lotta-Maria Heiskanen, viulu
Merve Abdurrahmani, piano
Hanna Ryynänen, kantele
Paavo Impiö, äänitaide
JP Manninen, videotaide
https://www.espoo.fi/fi/tapahtumat/espooevents:aggbmvcn7u
https://fb.me/e/9tkxZZ2nh

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.