Metrik K-18
Hinta: 35 / 45 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
LONTOOLAISTUOTTAJA METRIK SAAPUU TAMMIKUUSSA HELSINKIIN
Maailman johtaviin drum & bass tuottajiin lukeutuva Metrik saapuu alkuvuodesta Suomeen! Englantilaisvirtuoosi tanssittaa Helsingin Vanhaa Ylioppilastaloa perjantaina 12. tammikuuta 2024.
Paremmin Metrikinä tunnettu artisti, oikealta nimeltään Tom Mundell, on lontoolainen drum and bass -tuottaja ja DJ, joka on julkaissut musiikkia jo vuodesta 2007. Taiteilijana Metrik ammentaa inspiraatiota monista eri tyylisuunnista, ja hänen tuotannossaan kuuluu selkeästi rakkaus 80-luvun teknologiaa sekä estetiikkaa kohtaan. Jos suljet silmäsi kuunnellessasi Metrikin albumia, voit käytännössä nähdä artistin punovan visuaalisia viittauksia scifiin ja muihin oman lapsuutensa suosikkielokuviin. Lopputuloksena syntyy ainutlaatuinen soundi, joka katsoo tulevaisuuteen vahvasti nostalgisella sävyllä, polttoaineenaan rakkaus synthwaveen, elokuvasoundtrackeihin sekä neo souliin.
Metrikin ura on ollut vahvassa nosteessa aina siitä lähtien, kun hän liittyi Hospital Recordsille ja julkaisi debyyttialbuminsa ”Universal Language” vuonna 2014. Tänä päivänä Metrik kuuluu jo oman genrensä absoluuttiseen eliittiin. Hän on muun muassa singahtanut sijoituksille Britannian tanssilistan top 10:ssä, tehnyt arvostetun BBC Radio 1 Essential Mixin Pete Tongin juontamana ja saanut oman residenssinsä BBC Radio 1:ssä. Radioaaltojen ulkopuolella Metrik on vienyt energiaa uhkuvan shownsa maailmalle esiintyen kaikkialla suosituimmista yökerhoista aina suurille festivaalilavoille asti. Artistin musiikki on valloittanut niin Glastonburyn, EDC:n kuin Global Gatheringin yleisöt. Metrik on myös kerännyt suurta kiinnostusta sekä arvostusta kansainvälisissä musiikkipiireissä, ja osansa hänen tuottamistaan remixeistä ovat halunneet niin Swedish House Mafia, Eric Prydz kuin Gorgon Citykin.
Tammikuussa Metrikin futuristinen soundi valtaa Vanhan Ylioppilastalon – luvassa on huikea show, jossa basso jytää ja tanssijalka vipattaa!
KEIKKA:
Metrik (UK)
Pe 12.1.2024 Vanha Ylioppilastalo, Helsinki
Ovet klo 22, ikäraja K-18
https://www.lippu.fi/event/metrik-vanha-ylioppilastalo-17897476/

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.