Joonas Tuuri Quartet
Hinta: 10-25
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Joonas Tuuri Quartet on vuonna 2017 perustettu yhtye, joka soittaa modernia jazzia. Kappaleet ovat yhtyeenjohtaja-basistin käsialaa. Musiikin keskiössä ovat kauniit ja tarttuvat melodiat, vahvat erilaiset tunnelmat sekä pitkälle hioutunut yhteissoitto ja improvisointi. Herkkä kommunikointi muusikoiden välillä saa aina musiikin polveilemaan ainutkertaisella ja arvaamattomalla tavalla. Musiikissa on myös vaikutteita brasilialaisista musiikkityyleistä. Yhtyeen esikoislevy ‘’Dimensions’’ julkaistiin v.2022 keväällä Eclipse Musicin kautta, ja se on saanut paljon huomiota ja valtavan määrän kuunteluita kansainvälisillä soittolistoilla Spotifyssä ja YouTubessa. Muun muassa kappale ‘’November’’ pääsi heti levyn julkaisun jälkeen Spotifyn Coffee Table Jazz -listalle ja on kerännyt jo lähes kolme miljoonaa kuuntelua.
Yhtye oli Suomen Jazzliiton kiertueella toukokuussa 2023. Seuraavaksi yhtye suuntaa studioon tekemään uutta levyä vuoden 2024 aikana.
Joonas Tuuri - sähkö- ja kontrabasso
Ilmari Rönkä - saksofonit ja huilu
Toomas Keski-Säntti - koskettimet
Anssi Tirkkonen - rummut
https://www.kokojazz.fi/event-details/joonas-tuuri-quartet

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.