Mariuksen Vallankumous, Kimbe, Sina Viola
Hinta: 10 / 12 e
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
MARIUKSEN VALLANKUMOUS
Mariuksen Vallankumous on kitaristi-laulaja Marius Pirhosen luotsaama indierock-yhtye, jonka musiikissa suomirockin perintö yhdistyy mm. 80-luvun synthpoppiin. Mariuksen uusromanttisiksi luonnehdituissa lyriikoissa kaivataan aina jotain tai jonnekin. Maaliskuussa 2024 ilmestyy odotettu debyyttialbumi Ei kuolla viisaampina.
KIMBE
KIMBE on helsinkiläinen indie rock -yhtye, jonka raikas ja pastellinvärinen soundimaailma sekä tarttuvat kappaleet yhdistettynä heidän hyväntuuliseen live-energiaansa - tanssittaa jengiä hurmoksen partaalle.
Tule, näe, kuule, hymyile.
SINA VIOLA
Sina Viola löytää innoituksensa tummanpuhuvien kapakoiden ja satumaisten taikamaailmojen välistä. Laulujen aiheet kuljeskelevat eskapismin ja draaman mielikuvituspuutarhassa, jossa omat voimat kerätään takaisin itkun, naurun ja euforian seassa, punaviinilasin läikkyessä. Sina Violan sanoitukset yhdistyvät kirkkaaseen soundimaailmaan ja alhoissa kaikuviin melodioihin sydänjuuria vavisuttaen.
Artistin synthpop-vaikutteiset kappaleet taipuvat säihkyviksi bändisovituksiksi viisihenkisen bändin käsissä. Sina Viola työstää tällä hetkellä tulevaa EP:tään.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-03-29/mariuksen-vallankumous-kimbe-sina-viola/96928/

Tapahtumapaikka / Venue
Urho Kekkosen katu 6
00100 HELSINKI
(käynti sisäpihalta)
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.