Allas Live: Pariisin Kevät, Pehmoaino K-18

Lauantaina 20.7.2024 Allas Livessä esiintyy Pariisin Kevät ja pehmoaino
Jo vuodesta 2007 yhteensä seitsemällä albumilla ja unenomaisilla musiikillisilla maailmoillaan ihmisten sieluihin porautunut Pariisin Kevät on onnistunut vuosien mittaan uudistumaan kadottamatta omaa, leimallista tyyliään. Yhtyeen melankolisen tanssittava musiikki on hurmannut sekä koukuttavilla melodioilla että Arto Tuunelan omaleimaisilla lyriikoilla.
Pariisin Kevät on palkittu useilla jalometalleilla: yhtyeen vuonna 2007 julkaistu debyyttialbumi Meteoriitti, vuonna 2013 julkaistu Jossain on tie ulos sekä vuonna 2017 ilmestynyt albumi Kuume ovat ylittäneet kultalevyrajan sekä menestysalbumit Astronautti (2010) sekä Kaikki on satua (2012) ovat myyneet platinaa. Pariisin Kevät on Arto Tuunela, Artturi Taira, Ilari Kivelä ja Antti Pouta.
Persoonallisen indiepopin todellinen taitaja pehmoaino julkaisi debyytti-EP:nsä “kaukana kotoa” maaliskuussa 2022. Kaikki EP:n kappaleet singahtivat Spotifyn TOP100 -listalle samalla “haluun takas mun perhoset” -kappaleen noustessa listan kärkeen. Freesin artistin musiikki on samalla ihanan tunnelmallista ja koukuttavan tanssittavaa. Tule kokemaan hauskuus, herkkyys ja välittömyys – pehmoaino on must see!
https://allasseapool.fi/allas-live/
https://www.lippu.fi/event/allas-live-2024-allas-sea-pool-18397665/
Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa:
![]() |
Kesä täynnä viihdettä ja huippukeikkoja Backaksen kartanolla |
![]() |
Uutelan kesässä pääsee laidunvierailuille katselemaan eläimiä |
![]() |
Kyläjuhlat täyttävät ryminällä kevään ja alkukesän |
![]() |
Olympiastadionilla avoimia ovia ja kierroksia kaupungin katolta maan alle |
![]() |
Tässä kissojen valtakunnassa voit hengähtää ja saada tassuterapiaa |
![]() |
Lapsille ja nuorille ilmaistapahtumia ja vapaa pääsy maauimaloihin |
Roasberg avasi uuden kahvilan Kallioon, salaattibaari sai heti kiitosta |
Tatuointien suosio vain kasvaa - tyylit vaihtelevat aikaa peilaten |
![]() |
Kesäleireissä riittää tarjontaa - suosituimmat täyttyvät nopeasti |
Kaapelimuseoiden ilmaisilloissa kolme museota avaavat ovensa |
Rajoja rikkoneet taiteilijanaiset esillä Ateneumin taidemuseossa |
Alvar Aallon jalanjäljillä Finlandia Bistrossa |
Hellsinki Metal Festival jyrää Nordikselle elokuussa |
![]() |
Heurekassa hyppäät ajassa taaksepäin - ja näet jääkauden jättiläiset |
![]() |
Reidar Särestöniemi - värien mestari tiettömän tien takaa |
![]() |
Teemaillat tarjoavat kiehtovia luontoaiheita kevään ajan |
![]() |
John Williamsin Star Wars -elokuvien helmiä kuullaan Musiikkitalossa |
![]() |
Ihastuttava Yona esiintyy ilmaiskeikalla Kalliossa |
Apocalyptica nähdään näyttävissä puitteissa uudistetussa Finlandia-salissa |
Alkon asiantuntija antaa vinkit kuohuviinin valintaan |
![]() |
Tässä on Helsingin ensimmäinen georgialainen viinibaari |
Maistuvat brunssit tuovat pientä luksusta elämään |
![]() |
Tyhjillään olleessa Meilahden kartanossa puhaltavat uudet tuulet |
![]() |
Tämä kahvila säväyttää - Ullanlinnan uutuus on kuin nukkekoti |
![]() |
Punavuorelainen olutravintola vähentää hävikkiä tuoppi kerrallaan |
Konepajalle avautui rytinällä uusi korttelikino |
![]() |
Lakufestivaali ilahdutti kävijöitä maistuvilla uutuuksilla |
![]() |
Kallion kirkon tornista avautuvat upeat näkymät kattojen yli |
![]() |
"Järjestyy" - Bugatti ovelle, yksityislentokone tai helikopteri pikana |
![]() |
Metallica otti Helsingin näyttävästi haltuun kesäkuisena viikonloppuna |
![]() |
Itä-Pasilan katutaidekierroksilla sukelletaan tarinoihin teosten takana |
![]() |
Mistä löytyvät maukkaimpia pizzoja tarjoavat ravintolat? |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä rakastetusta kaupasta löytyy makeaa joka makuun |
![]() |
Heurekaan torstaisin vain kympillä koko kevään ajan |
![]() |
Stand-up piristää harmaata arkea - Katso keikkatarjontaa |
![]() |
Uuden pikaratikan varrelta löytyy paljon nähtävää |
![]() |
Värikäs kuplatee on suosittu ja eksoottinen juomaherkku |
![]() |
Tulevaisuuden taide hyödyntää tekoälyä luovasti ja leikitellen |
![]() |
Vesipuistoissa polskitaan ja nautitaan - lämpimissä vesissä |
![]() |
Kiasman ilmaisperjantaina kannattaa piipahtaa taidemuseossa |
Mistä löytyy seudun maukkaimmat burgerit? Nämä kannattaa testata |