Allas Live: Royal Republic (Swe), Moon Shot K-18
Perjantaina 2.8.2024 Altaalle saapuu Royal Republic (SWE) ja Moon Shot
Royal Republic on ruotsalainen rockyhtye, joka tunnetaan koukuttavasta rock'n'rollista ja monipuolisesta musiikkityylistä. Yhtyeen musiikki on kehittynyt vuosien varrella, ja jokainen albumi heijastaa uusia ideoita ja vaikutteita.
Yhtyeen tyyli vaihtelee tarttuvasta rockista mukaansa tempaavaan discoon sekä jopa akustisiin balladeihin. Royal Republicin tinkimätön suhtautuminen musiikkiin näkyy yhtyeen laadukkaissa sävellyksissä ja huolellisesti viimeistellyissä kappaleissa. Yhtye on tunnettu energisistä live-esiintymisistään, jossa jokainen bändin jäsen tuo lavalle oman karismansa ja musikaalisen taitonsa.
Rockyhtye Moon Shot julkaisi debyyttialbuminsa ”Confession” syksyllä 2021. Bändi keikkaili albumin myötä laajasti Euroopassa muun muassa Danko Jonesin aisaparina ja esiintyi kattavasti kotimaisilla klubeilla ja festivaaleilla.
Vuoden 2023 aikana Moon Shot kiersi aktiivisesti Keski-Euroopassa mm. The New Rosesin, Lord of The Lostin ja Cyan Kicksin kanssa. Bändi julkisti myös maailmanlaajuisen levytyssopimuksen Reaper Entertainmentin kanssa ja kakkosalbumin ensimmäinen single ”Yes” nousi Saksassa rock-radiolistalle. Moon Shotin muodostavat Ville Malja (Lapko), Jussi Ylikoski ja Mikko Hakila (Disco Ensemble) sekä Henkka Seppälä (Children of Bodom).
https://allasseapool.fi/allas-live-2-8-2024-royal-republic-swe-moon-shot/
https://www.lippu.fi/event/allas-live-2024-allas-sea-pool-18397668/
Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.










































































