Merta (Levyjulkkarit)
Hinta: 15 / 18 €
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Merta juhlistaa uuden albuminsa ”Virta” julkaisua Suomen-kiertueella!
Merta julkaisee uuden odotetun albuminsa ”Virta” 5. huhtikuuta 2024 ja lähtee sen tiimoilta Suomen-kiertueelle! Albumin nimeä kantava kiertue alkaa Helsingin On The Rocksista perjantaina 12. huhtikuuta ja päättyy Kouvolan House Of Rockiin 27. huhtikuuta 2024. Liput ovat myynnissä maanantaina 12. helmikuuta kunkin keikkapaikan omissa lipunmyyntikanavissa.
”Nyt se tulee! Nimittäin meidän kolmas albumi, Albumilla on meille bändinä ihan hullun suuri henkilökohtainen merkitys. Tää levy kuvaa muutoksen tuulia, ahdistusta, onnen huutoja, epäonnistumisia, suuria onnistumisia, mutta ennen kaikkea ystävyyttä sen jokaisessa muodossa.
Kaiken tämän päälle me lähdetään omalle kiertueelle ensimmäistä kertaa! Joten me kutsutaan teidät kaikki meidän mukaan kevään kiertueelle fiilistelemään livemusaa ja juhlimaan uutta ”Virta”-albumia. Nähdään keikoilla!”, yhtyeen keulakuva Juhis Kauppinen fiilistelee.
Suomenkielistä vaihtoehtorockia ja -metallia esittävä Merta yhdistelee musiikissaan tarttuvia melodioita häpeilemättömiin pop-kuvioihin, jotka tuovat raikkaan vastapainon muutoin raskaalle soundille. Vuonna 2017 alkunsa saanut yhtye tunnetaan aktiivisesta julkaisutahdistaan, kovasta keikkakunnostaan ja energisistä livevedoistaan.
Keikalle julkaistaan myöhemmin vielä lämppäri.
Merta (levyjulkkarit) support
PE 12.4.2024 On The Rocks
Liput:
– ennakkoon Tiketistä 15 €
– ovelta 18 €, mikäli jäljellä
https://www.rocks.fi/tapahtumat/merta-levyjulkkarit-support/

Tapahtumapaikka / Venue
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.
Vinkkaa tästä valitsemassasi kanavassa: