Sini Yasemin, Vera Wall
Hinta: 15
Ajankohdat:
Tapahtumasta:
Sini Yaseminin uutta albumia juhlitaan Tiivistämöllä 16.5.2024
Sini Yasemin julkaisee kolmannen albuminsa 'Viimeinen joka rikkoi mut'. Albumin teema on kamppailu ennen rakastetuksi tulemista ja itsensä löytämistä. Läpi tracklistin kertoja tuskailee itsensä kanssa, mutta lopulta löytää sen tyypin, joka "tuntuu yhtä merkitykselliseltä ku miltä tuntu löytää Paramore teininä.
“Tällä levyllä iso teema on rakkauden ja musan löytäminen uudestaan. Levylle on taltioitu se fiilis, et on eksyny kiertoreiteille molemmissa ja kohdellu sitä omaa sisäistä lasta huonosti. Tää levy on jonkunlainen uudelleensyntyminen”, kertoo Sini Yasemin.
Sini Yasemin on naispuolisten poprock-artistien uniikki suunnannäyttäjä ja uusi levy on artistin tyylille uskollista rockin kanssa flirttailevaa poppia. Oman artistiuransa lisäksi Sini Yasemin kirjoittaa ja säveltää myös muille: hänen kädenjälkeään on kuluneen vuoden aikana kuultu muun muassa BESSin hitillä Rakastan en rakasta. Kaksi albumia julkaisseelle artistille on kertynyt suoratoistopalveluissa yli 30 miljoona kuuntelukertaa.
Illan avaa Vera Wall, joka on monille tuttu hänen syksyllä 2022 julkaisemastaan debyyttisinkusta nimeltä ”JENKKI”. Kappale sai kiitettävän vastaanoton useilla eri alustoilla, sekä oli ehdolla vuoden kappaleeksi Indie Awards gaalassa 2023. Tammikuussa 2023 julkaistiin artistin toinen sinkku ”Satumaa”.
lisätietoja: tiivistamo.fi
some: @siniyasemin
Ikäraja: K-18
Aika: Ovet klo 19:00
Showtime 20:00
Aikataulu:
19:00 ovet
19:30 Vera Wall
20:30 Sini Yasemin
https://www.tiketti.fi/sini-yasemin-vera-wall-tiivistamo-helsinki-lippuja/98457
http://www.tiivistamo.fi

Tapahtumapaikka / Venue
Jaa valitsemassasi palvelussa:
Stadissa.fi tarjoaa vinkkejä vapaa-aikaan vuoden ympäri.
Voit vinkata mukaan tapahtuman tai uutisen Helsingin seudulta.