Demolition 23
Michael Monroen ja Sami Yaffan vuonna 1993 New Yorkissa perustama Demolition 23. julkaisi ainoaksi jääneen debyyttialbuminsa vuonna 1994. Steven Van Zandtin eli Little Stevenin tuottama albumi julkaistiin Euroopassa ja Japanissa, mutta bändin hajottua vuonna 1995 levyä ei ollut saatavilla vuosikymmeniin. Tilanne muuttui syksyllä 2022 kun Little Stevenin ”Wicked Cool”- levy-yhtiö julkaisi albumin uudelleen masteroituna kolmen bonusraidan kera. Levy uudelleen julkaistiin kaikissa formaateissa – digitaalisesti, CD:nä ja ensi kertaa myös vinyylinä.
Suureen kulttimaineeseen noussut yhtye katkaisi 30-vuoden keikkatauon esiintymällä Michael Monroen loppuunmyydyllä 60-vuotisjuhlakeikalla Helsingin jäähallissa syyskuussa 2022. Yhtye teki yllättävän paluun esiintymislavoille soittamalla muutaman harvinaisen keikan Suomessa syksyllä 2023. Kokoonpanossa nähdään alkuperäisestä kokoonpanosta Michael Monroe, Sami Yaffa ja Hanoi Rocks -kitaristi Nasty Suicide, joka jo aikanaan korvasi alkuperäisen kitaristin Jay Hening:in (RIP). Rumpuja soittaa Michael Monroen nykyisestä soolobändistä tuttu Karl Rockfist.
Nyt bändi saapuu uusimaan yllätyksen lokakuussa 2024 Tavastialle.
https://tavastiaklubi.fi/events/2024-10-04/demolition-23/100216/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































