Auringonkukkien poimintaa Haltialassa
Perinteistet loppukesän valopilkut, auringonkukat kukkivat Haltialassa ja Tuomarinkylän kartanon pelloilla. Auringinkukkien sanotaan palvovan nimikkotähteään. Niiden kukinnot kääntyvät luonnostaan auringon liikkeen mukaan keräten näin maksimaalisen määrän auringon valoa.
Kaupunkilaiset saavat kerätä kukkia rajoitetusti vain omaan käyttöön, kun ne ovat riittävän isoja ja avautuneet.
Huom! Muistathan poimia vain pienen määrän ja noudattaa pellon kylttejä ja opasteita. Haltialan pelloilla on opastauluja, joissa kerrotaan, mistä kukkia saa kerätä. Poimia saa vain rajoitetun määrän, jotta iloa riittäisi mahdollisimman monelle.
Tarkka kukkimisen ajankohta vaihtelee kukkalajien mukaan. Pelloille on istutettu muun muassa auringonkukkaa, ruiskaunokkia ja pellavaa.
Helsingin kaupungin auringonkukkapeltoja:
Haltialan auringonkukkapelto, Haltialantie
Tuomarikylän pellot, Tuomarinkyläntie
Hoito-ohjeita auringonkukille
Auringonkukka säilyy maljakossa hyvin hoidettuna noin 1-2 viikkoa. Se kuluttaa paljon vettä, joten riittävä vedensaanti on tärkeää. Se pitää myös auringosta ja kannattaakin laittaa aurinkoiseen paikkaan. Varren leikkauskohtaan kannattaa leikata välillä uusi imupinta terävällä veitsellä. Veden alle jääneet lehdet on myös hyvä poistaa. Varaa auringonkukille riittävän suuri maljakko, jotta sinne saa hyvin vettä ja maljakko pysyy tukevasti pystyssä. Maljakon vesi kannattaa myös vaihtaa riittävän usein.
Haltialan tila / Helsingin kaupunki
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































