Jaakko Aukusti
Vaihtoehtopopin saralla mainetta niittänyt Jaakko Aukusti julkaisee toisen pitkäsoittonsa 20. syyskuuta. Vanishing Act -nimisen albumin julkkareita juhlitaan Helsingin Kuudes Linjalla perjantaina 27. syyskuuta. Keikan liput ovat nyt myynnissä Tiketissä.
Musiikissaan Jaakko Aukusti yhdistelee mantramaisia, päiväkirjamaisia ja unenomaisia sanoituspätkiä isoihin melodioihin ja tunnelmiin, liikkuen intuitio ja tunnetilat edellä jossakin elektronisen pop-musiikin laidoilla.
“Jaakko Aukusti likes to term his music 'warrior pop'. Now, that isn't because he's violent - in fact, the Finnish fellow is perhaps the most timid soul you'll meet. But there’s a sense of daring, of artistic bravery in his music that more than deserves the 'warrior'.” – Clash Magazine
Vuonna 2017 julkaistu debyyttialbumi Mountain siivitti Jaakko Aukustin niin kotimaisten klubien kuin festivaalienkin lavoille. Myös kansainvälinen media noteerasi suomalaistulokkaan. Jaakko Aukustista ovat kirjoittaneen mm. The Line of the Best Fit, Clash ja RCKSTR Magazine. Mountainilta lohkaistu single Oasis napattiin myös Yhdysvaltalaisen King of the Road TV-sarjan soundtrackille.
Syksyllä julkaistavalta albumilta on jo saatu esimakua singlejen Breathe, Mantra ja Magic myötä.
https://www.tiketti.fi/jaakko-aukusti-kuudes-linja-helsinki-lippuja/102178
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































