John Maus
Ikäraja: 18
Yhdysvaltalainen John Maus on samaan aikaan sekä jonkin sortin musiikillinen nero että pitkän uran pop-musiikin marginaalissa tehnyt outolintu. Maus on julkaissut minimalistista musiikkiaan miltei kahden vuosikymmenen ajan ja yhdistellyt uniikilla tavalla muun muassa syntikkapoppia, kokeellisia elementtejä ja lo-fi-tuotantoarvoja.
John Maus varttui pienessä Yhdysvaltain keskilännen kaupungissa ja ihastui teini-ikäisenä Nirvanaan, barokkimusiikkiin ja Hollywoodin elokuva-soundtrackeihin. Hän alkoi soittaa paikallisissa punk-bändeissä ja suuntasi myöhemmin opiskelemaan musiikkia sekä filosofiaa Kaliforniaan, missä Maus tutustui Ariel Pink -nimellä esiintyneeseen Ariel Rosenbergiin, jonka yhtyeeseen hän pian liittyi.
Maus päätyi esiintymään lämmittelijänä joillakin Ariel Pinkin keikoilla, ja näiden esiintymisten myötä brittilevymerkki Upset the Rhytm kiinnostui Mausin musiikin julkaisemisesta. Vuoden 2006 debyyttialbumi “Songs” esitteli persoonallisen artistin, jonka kulmikkaat kappaleet ja sanoitukset myös jakoivat mielipiteitä. Ensimmäistä pitkäsoittoa seurasivat levyt “Love Is Real” (2007), “We Must Become the Pitiless Censors of Ourselves (2011) ja “Screen Memories” (2017), jotka valottivat uusia puolia Mausin kokeellisessa musiikissa. Maus on ammentanut vaikutteita klassisesta musiikista, punkista ja avant-gardesta sekä muun muassa David Bowien, Scott Walkerin ja Joy Divisionin kaltaisilta artisteilta sekä bändeiltä.
Ei ole liioiteltua sanoa, että John Maus on artistina ainutlaatuinen tapaus. Yhdysvaltalaisartisti on yhdistellyt eri elementeistä omaleimaisen ja vaikuttavan taiteellisen tuotannon, jonka turvin Maus on kerännyt vankan kuulijakunnan eri puolilta maailmaa. Ensi syksynä Maus saapuu pitkästä aikaa Suomeen, ja ennen Helsingin-konserttia häneltä on odotettavissa myös uusi albumi.
https://www.livenation.fi/show/1479107/john-maus/helsinki/2024-10-05/fi
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































