Kirjailijavieraana Nina Honkanen
Kirjailijavieraana Nina Honkanen, Kallion kirjaston Kupolisalissa (1. krs) torstaina 3.10.2024 klo 18→
“Helmi kirjoittaa vanhalle rakastetulleen, Vladimir “Vova” Putinille, joka viikko. Toinen käsi himoitsee miestä, jonka kanssa Helmillä oli 1980-luvulla kiihkeä suhde, toinen käsi ottaa kantaa kohtuuttomuuksiin, joihin Vladimir on ensin KGB:n agenttina ja myöhemmin suurvallan johtajana syyllistynyt.
Helmin poika, viisikymppinen Heikki tekee eroa naiseen rakastuneesta pääministerivaimostaan Mariasta. Heikin ja Marian aikuiset lapset Sofia ja Elias yrittävät tahoillaan selvitä yksityisen ja maailmallisen hulluuden keskellä. 1940-luvulta tähän päivään kulkevaa romaania säestää Puna-armeijan kuorossakin haitaria soittanut, inkerinsuomalainen Toivo.
Mestarillinen ja realismin rajoja kolisteleva Rakkaani, Vladimir avaa kirurginveitsen tarkkuudella arjessa selviytymistä, sydämeenkäypiä tunteita ja kohtalokkaita lähihistorian käänteitä. Kolme sukupolvea oppii kukin vuorollaan, että ihminen on varsin kestävää lajia, se tottuu vihaan, vitutukseen ja yksinäisyyteen, surukseen jopa sotaan.”
https://intokustannus.fi/kirja/rakkaani-vladimir
Vapaa pääsy, lämpimästi tervetuloa!
(kuva: Laura Malmivaara)
*
Kallion kirjasto
Viides linja 11
00530 Helsinki
09 310 850 53
https://helmet.finna.fi/FeedContent/LinkedEvents?id=helsinki:agjciowwqq
https://www.facebook.com/events/1313084956739029/
Tapahtumapaikka / Venue
![]() |
He lakittavat Mantan - lakki omenankuorista |
![]() |
Pientuottajien samppanjat tarjoavat kuplivan varaslähdön vappuun |
![]() |
Hesaria piristää ihastuttava syyrialainen pikkuravintola |
![]() |
Kruunuvuorensilta avautui kevyelle liikenteelle etuajassa |
![]() |
Kodikas kahvila Flemarilla yhdistää kukat ja itse leivotut pullat |
![]() |
Pitbull sai lisäkonsertin Helsinkiin I'm Back -kiertueelleen |
![]() |
Yleisölle avattu 112-vuotiaan laivan sauna antaa pehmeät löylyt |
![]() |
Tämän leipomo-kahvilan karjalanpiirakoilla on EU-sertifikaatti |
![]() |
Konepajan näyttämö toi kiinnostavia toimijoita Vallilaan |
![]() |
Suosittu esitys tekee joukkuevoimistelun kääntöpuolia näkyväksi |
![]() |
Yrjönkadun uimahalli avautui pitkän odotuksen jälkeen |
![]() |
Tämä lavarunous-ilta on tiettävästi ainoa laatuaan koko maailmassa |
![]() |
Tällainen on paljon kehuttu pastaravintola Eerikinkadulla |
![]() |
Heurekan kympin torstai-illoissa sukelletaan tieteen maailmaan |
![]() |
Ilmaispäivinä pääset maksutta moniin kulttuurikohteisiin ja museoihin |
![]() |
Alkoholittomien laatujuomien ensimmäinen myymälä Helsinkiin |
![]() |
Kaivopuiston uudistettu Mannerheim-museo kerää suosiota |
![]() |
Jennin taideteokset ihastuttavat somessa ja myyvät ympäri maailmaa |
![]() |
Tämä ikoninen blues-rock -yhtye saapuu kesäkuussa Suomeen |
![]() |
Stalinin vainojen tuhansien suomalaisten tarina näyttämölle |
![]() |
Suomalaisten juustomaku juontaa Sveitsistä, kertoo kauppias |
![]() |
70- ja 80-lukujen Steissi herää henkiin valokuvissa |
![]() |
Maestroja ja untuvikkoja - katso stand-up klubit ja keikat |
![]() |
Kiasmassa tutustutaan nykytaiteeseen maksutta ilmaispäivinä |
![]() |
Matka tähän suosittuun pizzaravintolaan on vaivan arvoinen |
![]() |
Juha leipoo kaupungin parhaiksi kehutut korvapuustit 35 vuoden kokemuksella |
![]() |
Uudistettu Kaisaniemenpuisto kerää kiitosta ja kehuja |
![]() |
Munkkiniemeen avattiin ensimmäinen second hand -liike |
![]() |
Tästä karkkikaupasta löytyy makeaa joka makuun |









































